keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Matka jatkuu - Coney Island


Prospect park - hienoa industrial punkkia jlleen...


Saatiin siis päähämme ettei jaksa jonottaa mitään potentiaalisesti surkeaa salaattia ylikansoitetussa kasvitieteellisen puutarhassa. nälkä tietysti alkoi jo olla, olihan aamupalasta aikaa ja koko päivä kirmattu ympäriinsä kukkia zoomaillen. Se botanical gardenin alue ei ole valtava, muttei ihan pienikään.

melko herkkää

V:llä oli ajatus, että koska raitiolinja Q jatkaa Prospect parkin pysäkiltä (joka on lähellä botanical gardenia) kohti Coney Islndia, voisimme hypätä junaan ja hurauttaa rannalle katsomaan jos jollain rannan läheisistä kaduista olisi jokin terassiravintola. Näin siis tehtiin.

Taustalla oli myös ajatus, että Coney Islandilla on valtava (ilmeisesti luonnollinen) hiekkaranta, jota voisi ehkä käydä talsimassa ruuan jälkeen ja klassikkovuoristorata Cyclone. Vuoristoratoihin meillä molemmilla on jonkinlainen heikkous. :) Modernimpi kopio kyseisestä vuoristoradasta on Cedar pointissa, missä V on kyllä käynyt - minä en. Jotenkin mulla on kyllä semmoinen muistikuva että Six Flagsissa olisi ollut myös puinen Cyclone, jossa olisin V:n kanssa käynyt heilumassa viime visiitillä Valloissa... Mutta voin muistaa väärin ja netti on täällä sietämättömän hidas paikoitellen... Coney Islandilla rannan läheisyydestä löytyy myös merieläinakvaario.


Riittävästi rantaa... sama toiseen suuntaan

No näine ajatuksinemme sitten suuntasimme metroon ja rannalle. Ruokaa emme kuitenkaan löynneet - emme ainakaan mitään, mitä olisimme suostuneet syömään. :) Kiersimme aika laajalti rantaa ja sen lähialueita, tuloksetta.


Siellä ei vaan ollut kuin hotdog-kojuja ja kummallisia rantadoskoja joista pauhasi ulos hurjan kovaäänistä poppia. Ylipäätään koko ranta-alue oli jonkin sortin pettymys. Se olisi varmaan ihan pop kesällä, jos nyt tykkää itsensä käristämisestä aurinkotuolilla :) Ruokapaikkoja siellä ei ole, joten kannattanee varmaan varautua eväillä tai etsiä etukäteen jokin varma täky ruokapaikan suhteen.


Vuoristorataan olisi varmaan päässyt ilman huvipuiston sisäänpääsyä, mikä on ihan kiva. Hetken harkitsimme kyllä, mutta koko päivän kasvitieteellisessä puutarhassa haahuiltuamme pelkällä Malibu Dinerin mauttomalla aamupalalla varustettuna emme kyllä enää jaksaneet muuta kuin kömpiä takaisin metroon ja huristaa "kotikonnuille". Siellä sitten päädyimme Outbackiin, koska GPS osasi sitä suositella, se oli n. korttelin päässä metropysäkistä jonne tulimme ja tiesimme, että siellä ainakin saa ihan hyvää ruokaa.

Sinänsä ei kaduttant tuo pyrähdys Coney Islandin suuntaan yhtään. Metro kulki Manhattanin saaren jälkeen maan pinnalla joten metrosta pääsi katselemaan maisemia ja näki vähän muutakin kuin pelkkiä kerrostaloja. Jotenkin maisemien ja ihmisten asuinsijojen katselu sai minut mietteliääksi ja teki minuun vaikutuksen.

Päivän päätteeksi olin niin kuollut, että nukahdin sängyn päälle kun V teki hetken töitään. Kello oli varmaan kahdeksan.

2 kommenttia:

  1. Tuolla minäkin olen kävellyt! Tottahan se on ettei sieltä mitään kunnollista löydy paitsi hyvät Nathansin hyvät nakkisämpylät, jotka maistui vielä parisen vuotta sitten.

    VastaaPoista
  2. :) hehe... Sen nakkikiskan ohi mekin käveltiin, mutta jatkettiin sitten takaisin metrole kuitenkin:)

    VastaaPoista