Saunavihta

Mummo opetti minulle lapsena miten saunavihta tai vasta tehdään. Istuimme saunan portailla ja hyttyset kävivät kiusallisesti kiinni nilkkoihin. Pistivät helposti käsiinkin kun piti paikalla istua. Tekeellä olevalla vihdallakin niitä pystyi vähän hätistämään. Joka puolella tuoksui koivulle ja lämpiävästä saunasta saattoi tuuli tuoda pienen savuntuprauksenkin auringon päivällä polttamaan nenään.

Puukko tuntui isolta pieneen käteen. Vähän se pelottikin hosua sen puukon kanssa kun välillä oksat olivat kovin hentoja ja välillä taas paksumpia.



Tiedän kyllä, että vihdan vyöte pitäisi tehdä notkeasta oksasta tai jos narua käyttää, sen olisi hyvä olla mahdollisimman venymätöntä ja karheaa. Aina ei kaikki ole kuten lapsuuden kesinä vaan eri tavalla. oksaleikkureilla vihdakset irtosivat hyvin kaadetusta koivusta ja narulla vihta nyt pysyi sen verran koossa kuin tarvitsee. Mutta se mikä ei muuttunut on mummon opit:

- vihdat tulevat parhaita vähän juhannuksen jälkeen (lehdet pysyvät hyvin)
- vihta on tehtävä rauduskoivusta
- lado aina vihtaa vastakkaisille puolille
- jokainen oksa tulee laittaa lehden kiiltävä puoli kohden vihdan keskustaa
- muista katsoa ettei vihtaan jää latvukseen pitkiä "tarttujia"
- lado riittävän tuuhea vihta, mutta sellainen joka vielä mukavasti mahtuu kätöseen
- sido tiukasti (mielellään vitsalla)
- siisti vihdan pää huolella

Kuivata osa vihdoista ja voit käyttää niitä myöhemmin syksyllä kun liotat ensin vihdan. Älä hauduta vihtaa suoraan kivillä, vaan kostutettua vihtaa ravistetaan kevyesti kivien päällä, jolloin se lämpenee ja koko sauna täyttyy ihanalla tuoksulla.

Samppalinna

Kävin Turussa perjantaina. Olin kiireessä ja kipittelin kaupungin läpi ehkä nopeamminkin kuin oli tarkoitus. Kuitenkin kiireen keskellä näin tutun kyltin. "Samppalinna".

Muistin välittömästi vaaleanpunaiset lautasliinat, pitkät tärkätyt pöytäliinat ja raskaat aterimet. Ranskalaiset ja nakit olivat ehkä jo silloin hieman pettymys, vaikka kokemus jäi pienen ala-asteikäisen lapen mieleen elävänä. Jälkuruukasi taisi olla kiisseliä ja kermavaahtoa.

Mutta miten suuria ne lautasliinat olivatkaan ja kuinka aurinko paistoi. En ole ihan varma, mutta yksi sellainen lautasliina taitaa olla vielä tänä päivänäkin jossain vintillä kotikotona, laatikossa joka tuoksuu vanhoille kiiltokuville.

Kevään ihmeitä

Halusin kuvata kevään ihmeitä. Ensin vaan ruohosipulia blogiin, sitten mäntyä muuten vaan ja rannan kukkasia kun olivat heränneet. Luonto vei mukanaan. Vaisto sanoi, että ei mutta astuin silti.


Vierivä kivi ei sammaloidu. Kaaduin kivikkoon. Rikoin linssin suojaksi hankitun filtterin, mutten kuitenkaan ilmeisesti 100mm putkea. Mieletön refleksi pelastaa kamera. Nyt sattuu ranteeseen, jonka päälle vähemmän sirosti laskeuduin koko elopainollani.

Onkohan tuolla jotain rikki?

No, minä paranen, mutta entäs kamera!