tiistai 28. joulukuuta 2010

Pientä summausta kuljetusta...




Olemme parhaillaan Waitomossa, maanmainiossa Waitomo Caves Guest Lodge - B&B:ssä yöpymässä. Huomenna lähtee lento kotiin ja paluu lumen ja jään keskelle on uudenvuoden aattona.



Ensinksikin, reissu on ollut kertakaikkisen upea. Blogissa on ollut hiljaista, sillä olemme kitäneet ympäri Uutta Seelantia vauhdilla, joka muistuttaa Pukin jouluaaton showta. Vaikka netti olisi useimmissa yöpaikoissa ollut jollain tavalla mahdollinen, se on ollut jotenkin tavattoman kallis tai epäkäytännöllinen - ei yhtään sellainen että istunpa nyt ja kirjoittelen hetken. Veloitus on olut paikoitellen ladatun materiaalin mukaan välillä taas aikarajoitteinen. Aikarajoitteisissa tyypillinen hinta on jotain 5-6 dollaria per tunti ja aikamäärä pitää määrittää etukäteen ja kun aika loppuu, yhteys vaan katkeaa… Täällä Janetin ja Colinin b&b:ssä saimme salasanan illalla ja ohjeen katsoa vähän kellosta sitten sen mukaan, paljonko olette käyttäneet. Veloitus on 2 dollaria tunti. Muutenkin kehuttakoon vielä tätä paikkaa, Janet on kuin äiti - huolehtii sateenvarjon mukaan ulko-ovelta, tarttuu puhelimeen heti jos on jokin asia mitä ei ole tiedossa, tekee retkivaraukset ja kysyy kuulumiset. Huoneet ovat rakkaudella laitettu ja erittäin siistejä. Tämä on itse asiassa ensimmäinen B&B visiittini ja tiedostan, että minut on jo hyvällä pilattu :)



Monella tapaa reissu on mennyt eri tavoin kuin kuvittelin ennen matkaan lähtöä. Ajettavaa on ollut yllättävänkin paljon, nähtävää on vieläkin valtavasti paljon enemmän kuin ajattelin ja itse asiassa emme ole käyneet ainoallakaan viinitilalla koko reisun aikana :)

Fur seal poseerasi meille ystävällisesti

Sen sijaan olemme nähneet luonnossa vapaana eläviä delfiinejä, pingviinejä, hylkeitä, albatrosseja, kaskelotin, miekkavalaita, mustia joutsenia, nyrpeän kalkkunan ja miljoonia kiiltomatoja. Lisäksi tietysti miljoonittain vähemmän villejä, mutta selvästi elämästään ruohotasangoilla nauttivia lampaita. Niin ja lehmiä, saksanhirviä ja laamoja(!).

White islandin tulivuoren purkaukset ovat 9 vuoden välein. Viimeisin oli 2000...

Maisemat ovat vaihdelleet todella paljon. Välillä vaelletaan sademetsissä, välillä seilataan norjan vuonoissa. Toisaalla maasto muistuttaa Chiantia, äkkiä näkymässä voikin olla jotain samaa kuin keskilännessä tai odotas, tuo havumetsä on melkein kuin alpeilta. Ja sitten taas näemme jotain, mikä on jotenkin täysin uniikkia.


Tuulen voimaa meren rannalla

Me vuokrasimme matkailuauton Queenstownista ja suuntasimme sieltä Scenic Routea seuraillen etelään, n. 200 kilometrin päivämatkoja ajaen kohti Invercargilliä. Matkalle mahtui Manapouri ja Doubtful Sound. Etelässä oli hieno Catlins josta ajoimme itärannikkoa pitkin Otagon niemimaalle ja sieltä taas Timarun kautta eteenpäin Kaikouraan. Kaikourasta lähdimme takaisin kohti länttä vuorten yli, Maruia Springsin kautta Able Tasmanin kansallispuistoon Kaiteriteriin päivän vaellukselle. Sieltä suuntasimme Pictoniin yöksi, ennen Interislander - lauttamatkaa pohjoissaarelle.

Pääkaupunki Wellington on aivan pohjoissaaren eteläpäässä.

Joulun vietimme Wellingtonissa V:n serkkujen hellässä huomassa ja lähinnä lepäsimme. 11 päivää jatkuvaa elämystä ja kokemusta vaati veronsa ja oli ihanaa vain nukkua pitkään, syödä hyvin ja katsoa leffa. :)

Wellingtonista otimme lennon Rotoruaan, josta teimme päiväretken Whakatanen edustalla olevalle aktiiviselle tulivuorisaarelle White islandille. Rikinhuuruisista maisemista jatkoimme sitten vuokra-autolla (jee, henkilöauto!) tänne Waitomoon, missä olemme tällä hetkellä.

Palmulehmät! Maisemaa pohjoissaarelta, Waitomosta.

Alunperin olime ajatelleet, että yrittäisimme vielä päästä käymään Coromandelin niemimaalla, jossa kuulemam mukaan on vulkaanisen maaperän ansiosta uimarantoja, joista pulppuaa kuumia lähteitä. Ihmiset voivat kaivaa pienillä lapioilla otselleen pienen "kylpylän" hiekkaan ja kölliä auringossa. Kuulemma paikka on todella kaunis ja suosittu - mutta välimatkojen takia meille jäisi aikaa sinne vajaa päivä. Voi siis olla, että jää väliin.

maanantai 27. joulukuuta 2010

Autoilusta väärällä puolella ja jettisafarin kuvia


Kun me seuraavana päivänä lähdimme ajamaan Queenstownista Glenorchyyn minä kyllä pelkäsin. Me olimme - taas jossain määrin myöhässä, tai no, sanotaan että kun jetboat - safarien toimistosta sanottiin, että Glenorchyyn ajaa 45 min olin kyllä ajatellut, että lähtisimme sinne hyvissä ajoin. Itse asiassa noilla jetboat - safareilla oli oma kuljetuskin Queenstownista Glenorchyyn, mutta siihen oli varattu kokoontumisineen niin paljon aikaa, että tuumasimme saavamme vapausasteita enemmän, kun menisimme vauhtimakkaralla itse pelipaikalle. Mutta; kun kävimme ostamassa vähän hyttysmyrkyllä ryyditettyä aurinkorasvaa ja syöneet lounasleivät kello olikin jo niin paljon, että meille ei jäänyt kuin tarkalleen se 45 min ajamiseen.

Ylinopeus ei ole yleensä täällä se ongelma. Jos nyt nyökyttelet päätäsi siellä, että niin, se matkailuauto niin joo, olet osittain oikeassa; vaikka tämä on ihan tehokas ja moderni mobiili Mauilta (automaattivaihteet ja kaikki), tiukimmissa ylämäissä diesel kyllä vähän himmaa. Sisukkaasti se kuitenkn kiipeää ylöspäin.



Mutta se ei oikeastaan ole se, mitä tarkoitan. Täällä nimittäin nopeusrajoituksissa on samantyyppienn käytäntö kuin Suomessa joskus kauan, kauan sitten - meikäläisen syntymisen aikoihin tms. Yleisrajoitus nimittäin tuntuu olevan 100 km/h ;) Ja joo, se on voimassa myös teillä, jotka kiipivät vuonojen reunoja ja joilla on yhden auton mentäviä siltoja… Tai tälläisillä pikkuteillä… ;) Sanoinkin V:lle että pitää olla aikamoinen kuski jos ajaa 100km/h joillain noista teistä - ja elää vanhaksi tappamatta muita.

Toisaalta vastaantulevaa liikennettäkin oli tosi vähän ja nopeasti sitä oppi, että ne liikennemerkeissä annetut nopeusehdotukset olivat hyviä; jos mutkassa lukee 35 - kannattaa oikeasti hiljentää niihin lukemiin - jopa tuo iso mobiili kyllä selvityy ehdotetulla vauhdilla mutkista.




Mutta toisena päivänä olimme liikkeellä ensimmäisellä pidemmällä matkallamme, se matkailuauto oli leveä, ajoimme "väärää" puolta pientä, vuonon reunalla kulkevaa mutkaista tietä joka sinksasi ylös-alas, liian tiukalla aikataululla ja 100 km/h tuntirajoituksella.

"Reuna!" huusin useamman kuin yhden kerran ja olin jokseenkin varma, että nyt mennään tieltä yli. Itse asiassa tälläinen megaturnee mutkittelevilla teillä, joilla ei tullut juuri ketään vastaankaan voisi olla oikeinkin kivaa sopivan sporttisella, pienellä nelivedolla…



Mutta lopulta kaikki meni hyvin, emmekä menneet yli reunoista ja olimme jopa ihan ajoissa Glenorchyssä jettisafariamme varten. Ja neljäntenä päivänä minäkin sitten vihdoin uskaltauduin rattiin, eikä se ollutkaan niin vaikeaa. V sanoi, että se "väärällä puolella" istuminen auttaa ja se on totta. Pelkääjän paikalla kokee koko ajan että on ikäänkuin kuskina, mutta sitten kun istuu siihen kuskin paikalle ja miettii koko ajan että kaikki on vaan väärin päin niin menee ihan hyvin. Muutaman kerran hapuilin kyllä vaihdekeppiä oikealla kädellä. Koska mutkaisilla ja vaihtelevila teillä vaihdetta joutuisi vaihtamaan paljon on tosi kiva, jos auto on automaatti. Silloin ei vaihdekeppiin tarvitse koskea oikeastaan kuin pysähtyessä ja liikkeelle lähtiessä. Voi keksittyä ajamiseen.




Jettisafari oli hauska ja rento kokemus. Meitä vietiin pienehköillä metallipaateilla joihin oli kiinnitetty kohtuullisen kokoinen vesijetti. Kuljettaja vei meitä tosi vähässäkin vedessä ja peippaili veneellä ihan kallioiden vierestä. Mutta matkailuautomatkan jälkeen ei kyllä pelottanut enää yhtään ;)



Reittin kuului myös pieni metsäkävely ja pääsimme ihmettelemään miten läpikuultavan kaunista on jäätiköistä sulanut vesi.



Tosi kaunista. V sanoi, että Riitta tykkäisi näistä maisemista ja niin uskoin minäkin; kukapa ei.

perjantai 17. joulukuuta 2010

Queenstown ja muuntuminen karavaanariksi



Me ollaan ihan hulluja, sanoi V ja todella tarkoitti sitä. Olimme saapuneet kolme vuorokautta ja neljä lentoa myöhemmin Queenstownin lentokentälle, jossa suunistimme askeleemme kohti vuokra-autoja.

Se, mitä V oikeastaan tarkoitti oli, että meiltä puuttuu itsesuojeluvaisto. Olimmehan kohtuullisen tarkkaan toisella puolella maapalloa täysin ilman suunnitelmaa siitä, mitä lähipäivinä tulisi tapahtumaan ja olimme vuokranneet matkailuauton. Kyllä, kumpikaan meistä ei ollut koskaan ajanut matkailuautoa. Ja ei, kumpikaan meistä ei ollut edes nukkunut yhtään yötä matkailuautossa. Ja jotta hommasa ei olisi liian vähän haastetta haluaisin muistuttaa, että uudessa seeöannissa kuski istuu oikealla… :) V oli kylä sanonut ajaneensa vasemmalla, mutta luulen, ettemme olleet tarkalleen ehtineet keskustelemaan siitä, milloin tämä oli tapahtunut. V nimittäin taisi olla jotain 18 tuohon aikaan… :)

"Se oli pienin mitä näillä oli" V sanoi, kun seisoimme kunnioitustaherättävän, 7,2m matkailuauton vieressä matkalaukkuinemme. Katsellessani kauhunsekaisella kunnioituksella sitä autoa, minäkin aloin olla vakuuttunut siitä, että me oikeasti saatamme olla kajahtaneita. Vaikken sanonut mitään, V taisi nähdä ilmeestäni, että näin joitain uhkakuvia koskien lomamme onnistumistta siinä seisoskellessamme, koskapa hän rikkoi hiljaisuuden sanomalla: "Seuraavalla kertaa voit vapaasti osallistua enemmän lomamme suunnitteluun".;) Minä EN sanonut mitään…

Liikenneympyrät ovat tajunnan nyrjäyttäviä. Ne vaan ovat ihan täysin luonnottomia. Samoin olen rutiininomaiesti jatkuvasti sitä mieltä, että tiukoissa kurveissa ja mäissä, joissa ei näe mäen taa olemme aina väärällä kaistalla. Eilen, n. 3 päivää kartanlukijana toimittuani tarjouduin ensimmäisen kerran, että voisin ajaa jossain suorilla, rauhallisilla tieosuuksilla. V oli kuitenkin jo omien sanojensa mukaan "niin tottunut" tämän vauhtimakkaran ohjastamiseen, että minä sain jatkaa kartanlukua. Sinänsä ihan helpottavaa - vaikka isoa Ducatoa olen joskus ajanutkin, tämä paitsi kulkee väärällä puolen tietä, se on myös vielä ducatoakin pidempi.



Loppujen lopuksi oleme päässeet eteenpäin ihan hienosti. Ensimmäisenä päivänä emme juurikaan ajaneet; teimme pikaisen parkkerauksen paikalliselle ostarille lentokentän lähellä, täytimme jääkaapin ja suunnistimme Queenstowniin, keskustaa lähinnä olevaan karavaanariparkkiin. Saatoimme olla hieman hämmentyneitä vasemmanpuoleisesta liikenteestä koskapa käännyimme jostain väärin ja päädyimme näköalatasanteelle vievälle köysiradalle karavaanariparkin sijaan. Onneksi paikalla ei ollut juurikaan muita joten parkkeerasimme pötkylän pihaan ja ostimme liput yläilmoihin. Vietimme mukavan pällistelytuokion näköalatasantella, josta kaupunginkin hahmotti pareemmin; pieni, söpö jotenkin etäisesti kesäisen lapin ja itäsuomalaisen järvenrantakaupungin risteymä; päivä jatkuu pitkälle iltaan, kukat kukkivat herkästi kuin juhannuksena ikään ja satamassa on hurmaavia, vanhoja laivoja. Lehtipuissa on vaaleanvihreät lehdet. Olo on jokseenkin epätodellinen. Minä en vielä tajua, että olemme saapuneet keskelle "suomen juhannusta".



Emmekä me ensimmäisenä päivänä paljon muuta tahneetkään, kuin parkkeerasimme sitten lopulta vaunun parkkiin ja lähdimme etsimään illalispaikkaa. Olimme luntanneet opaskirjasta suositeltuja ravintoloita, mutta nitä etsiessämme päädyimme ihastelemaan näköaloja rantabulevardille. Siinä, ihan rannan tuntumassa nökötti uudenuutukainen Botswana Butchery, josta V oli lukenut hyviä arvosteluja. Ja sinne me sitten onneksemme päädyimme. Täytyy sanoa, että se on ollut ehkä toistaiseksi paras ravintola, johon olemme täällä kiwimaassa päätyneet.



Queenstonissa muuta mainitsemisen arvoista yleisen ihastuttavan ilmapiirin lisäksi on ehdottomasti loistavaa palvelua tarjonnut urheiluvaateliike R&R, josta haimme kiwityyliin sopivat sporttisandaalit, lukuisat merinovillaa myyvät liikkeet (osassa oli tosi tyylikkäitä ja lämpimiä merino-opossiminvillavaatteita) ja kaupungin parhaaksi nimetty Voodoo Cafe, jossa kävimme syömässä lounasleivät seuraavana päivänä ennen lähtöämme Dart riverille. Mutta se onkin ihan toinen tarina.

Muita huomioita ensimmäisestä päivästä:
- Internettiä ei ole, tai se maksaa suomalaisittain halpaan nettiin tottuneen mielestä liikaa
- 30+ aurinkorasva ei ole liioittelua
- leirintäalueilla tarvitaan kolikkoja (internettiin, pesukoineisiin ja jossain paikoissa suihkuihin yms..)
- matkapuhelinverkko on tai ei. Yleensä ei.
- Kivit ja niiden matkailuautot ovat hauskoja.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Päivä Hong Kongissa



Kun aloimme suunnitella tätä matkaamme maailman toiselle puolelle kävi nopeasti ilmeiseksi että joutuisimme pysähtymään Hong Kongissa vähintään kuutisen tuntia lentojen välissä. V on käynyt tässä entisessä brittiimperiumin liikekeskuksessa useammankin kerran aiemmin ja ehdotti, että pyrkisimme varaamaan päivän verran aikaa täällä pysähtymiseen.


Niinpä sitten varasimme huoneen Novotel hotelista Nathan roadilta ja totesimme, että jos ei muuta niin voisimme ainakin syödä hyvää ruokaa ja nukkua yhden yön sängyssä kahden piiitkän lennon välissä…



Ja todellakin, tämä ei ole missään määrin ollut niitä huonompia ideoita, joita olemme saaneet. Hotelli on paljon kivampi kuin osasin etukäteen edes odottaa ja itse asiassa koko Hongkong on valtavasta koostaan aika kotoisa. Luulen kyllä, että se johtuu eurooppalaisesta kädenjäljestä joka hassulla tavalla yhdistyy täällä vanhaan kiinalaiseen ja moderniin aasialaiseen. Hassuja kontrasteja syntyy, kun näkee bambusta ja sisalista tehdyt rakennustelineet huimaavan korkeiden pilvenpiirtäjien vieressä ja kalliiden luksusautojen vilistävän vanhojen pakujen seassa. Sekamelska on jollain tapaa kitch ja viehättävä samaan aikaan, eikä yllättäen lainkaan niin hengästyttävä kuin New Yorkissa. Itse asiassa, täällä on yllättäen paljon puhtaamman oloista kuin nykissä - myös ilmaa on jotenkin kevyempi hengittää.


Tosin, se että olemme täällä paikallista aikaa sunnuntaina varmasti rauhoittaa tätä muurahaispesää. Itse asiassa kun tallustelimme V:n kanssa pienessä kiireessä kohti lonely planetista bongaamaamme dim-sum mestaa, paikallisten rauhallinen lonsiminen neljän tai viidenkin hengen ryhmissä koko jalkakäytävän leveydeltä tuntui paikoitellen jopa vähän ahdistavalta. :)


Paikallinen palvelusväki kokoontuu perheleireihin katettujen käytävien alle piknikille... :)


Toinen hassu juttu on, että minäkin, tälläinen suomalaisittain täysin keskimittainen täti, olen päätäni pidempi muuta kaduilla vaeltavaa porukkaa.



Mitä siis tähän yhteen nyt jo aika loppuun kulutettuun päivään Hong Kongissa on saatu mahtumaan?



- Noh, ensinnäkin matka Airport Expressillä Hong Kong - saarelle, jonka jälkeen...

- Vaeltelua pilvenpiirtäjiä ihmetellen Peak Tramille, jolla matkattiin…

- Peakin Sky terassille jossa tuuli hullun lailla ja oli valitettavan paljon pilviä.

- Sitten pysähdyimme kahville ja hyvin amerikkalaiselle cookielle Pacific Coffee Companyyn jossa kauhuksemme tajusimme, että

- Dim Sum mesta, jonne ehdottomasti halusimme lähellä City Hallia menee kiinni tunnin päästä. Niinpä sitten sinkosimme Tramin kuljettamana hurjaa vauhtia takaisin alamäkeen kohti brunssia.

- Dim Sumien jälkeen matkasimme Star Ferryllä Hong Kongin salmen yli Tsim Sha Tsuihin josta vaelsimme

- kuuluisaa ostoskatua Nathan roadia ja sen sivukatuja koluten kohti Hotelliamme Novotelia.

- Sitten nautimme täysin siemauksin sellaisistakin sivistyksen mukanaan tuomista ylellisyyksistä kuten suihkusta, föönistä ja untuvatyynyistä ja otimme parin tunnin hyvin ansaitut unet.

- Unien jälkeen lähdettiinkin sitten Temple Streetin Night Marketille ja kello oli n. puoii seitsemän paikallista aikaa.

- Temple Streetin koluamisen ja ihmettelyn jälkeen kävimme vielä Ladie's Marketissa, jossa kylläkin hämäävästä nimestä huolimatta ihmettelimme V:n suosikkikameraliikkeessä linssejä kameraan. Emme kyllä ostaneet kuin linssisuojuksen.

- Sitten tutustuimme paikalliseen metroon, jolla huristelimme illallispaikaksemme valiutuneeseen Anthony Bourdainiinkin suuren vaikutuksen tehneeseen Under Bridge Spicy Crab houseen.

- Om nom nom.

- Kierimistä ratikalle ja takaisin hotelliin.


Ja tästä kaikesta riittäisi varmasti kertomista ja kuvailua enemmänkin, mutta jospa juttelen ruokajutut siellä minne ne kuuluvat ja tässä nyt rajoitun vain siihen, mikä oli jännää ja kivaa :)


Huomaa taustalla näkyvä kerrostalo, joka on ns. suorassa ;)



Ensinnäkin se Peak Tram, jolla pääsee Hong Kong saaren "huipulle" jota kutsutaan Peakiksi. Linjan rakentamista pidettiin aikoinaan täytenä hulluutena, sillä kyseinen "raitiovaunu" kulkee pahimmillaan kai jossain 20% kallistuvassa mäessä. Se näyttää hurjalta ja tuntuu vielä hurjemmalta kyydissä ollessa.



Ja kuin siinä, että vehje on ylipäätään liikkuu ylös ja alas ei olisi tarpeeksi, se pysähtyy useampaankin kertaan keskelle tiukkaa rinnettä rakennetuille asemille. Kallistus on niin hurja, että vaunun lattiaan on tehty aaltokuvio, jotta ihmiset voivat tulla sisään ja jäädä pois tiukoissa mäissä. Jostain syystä vaunu rakentamisensa jälkeen lopetti nopeasti Sedan Chair - eli kantotuolipisneksen. Noilla kanttuoleilla paikalliset olivat ladyja ja gentlemanneja näköalatasanteelle raahanneet, ennen trendikkään ja modernin Peak Tramin rakentamista :)



Star ferryt liikennöivät jatkuvasti Hong Kongin saaren ja mantereen välillä. Lauttoja on useita, mutta kaikissa niissä on vielä ripaus siirtomaa-ajan tunnelmaa. Kauniina päivänä satama-alueella pitäisi näkyä hurja määrä laivoja ja veneitä - salmi jonka ylitimme on V:n mukaan yksi maailman vilkkaimmin liikennöidyistä vesireiteistä.



Kauppapaikat olivat hämmentäviä; kojuissa oli vierekkäin miljoonien HKdollarien arvoisia timanttikoruja ja vieressä hämäriä pieniä elintarvikekioskeja, joista saattoi ostaa kuivattuja kaloja, siemeniä ja virvokkeita. Siellä kaikki erilaiset liikkeet olivat sulassa sovussa keskenään... :)



Nyt täytyy kuitenkin liikahtaa kohti kaupunkia, tänään aurinkokin näyttää kunnioittavan meitä läsnäolollaan ja n. klo 15 lähdemme jälleen lentoon - 11h Aucklandiin.


Vielä pari vinkkiä matkaajalle:


- Varaa mukaan pieniä seteleitä, junalippuautomaatit eivät huoli isoja seteleitä. Ne osaavat antaa vaihtorahaa vain kolikkoina

- Jätä matkatavarat lentokentän säilytykseen, vaikka se on suhteellisen kallista kentällä, n. 15 eur per päivä tälläisellä lyhyellä visiitillä on tosi kiva kun voi mennä pelkän repun kanssa.

- käyntikortit, avaimet, rahat - kaikki mitä paikalliset sinulle tarjoavat takaisin on kohteliasta ottaa vastaan molemmin käsin. Sitä on vaan hankalaa oppia yhtäkkiä.

- Night marketilla kuvaamisen kanssa pitää olla varovainen; osa myyjistä on sitä mieltä, että kun kuvaat - ostat.