Nellen pieni tippausohje

Miten pitää tipata Ameriikassa? Se on asia, josta olen itse saanut suomalaiseen hinnoitteluun tottuneena harmaita hapsia. Tässä muutama subjektiivinen kokemus siitä, miten missä ja milloin tulee tipattua. En sano, että tämä on oikein, mutta kukaan ei ole turpiinkaan antanut :) Täällä oli myös hauska kirjoitus tippaamisesta aussien näkökulmasta.

Ensinnäkin unohtakaa peruskoulussa englannintunnilla opetettu 10%. Se on liian vähän. Osa ravintoloista lisää laskuun suoraan 15% jota kai voisi pitää nykyisin tippauksen perustasona. Lasku maksetaan ensin, jonka jälkeen pöydälle jätetään tippi tai tippi lisätään laskuun sille varatulle viivalle ja loppusumma lasketaan kuittiin. Tarjoilijat sitten veloittavat tipin jälkikäteen.

Ravintoloissa prosenteista voisi päteä seuraava:

1. 10% - kitupiikki tai mielenosoittaja, sain huonoa palvelua
   
2. 15% - standardi, ihan okei palvelu
3. 17-18% - hyvä palvelu, kiitosta vaan
4. 20% (tai yli) erittäin hyvä tai loistava palvelu ja mukava & pätevä tarjoilija
   (ja isommat seurueet joissain paikoissa)

Jos palvelu on oikeasti täysin ala-arvoista, tippaamattakin voi jättää. Silloin kannattaa kyllä nostaa hässäkkä koko jutusta ja kutsua vaikka esimies paikalle. En ole itse tainnut jättää koskaan tippaamatta, mutta pari kertaa olen jättänyt huomattavan pienen tipin kun en ole ollut oikein tyytyväinen. Yhdelle taksikuskille jätin tipin maksamatta, kun epäilin että nyt tätiä huijattiin tietulleissa.

Sitten on tietty kahvilat, joissa tippaamiseen ei yleensä päde tuo, ellet nyt sitten osta siellä ruokaa. Kun söimme keiton BisCo:ssa (ja aamupalakahviloissa), tippasimme ruokailun mukaan suoraan laskuun. Jos kahvilasta ottaa mukaansa kahvin, voi kassakoneen vierestä yleensä löytyvään tippipurkkiin laittaa "hilut" joita saa takaisin vaihtorahana. Kun ostin kaksi kahvia, laitoin purkkiin dollarin.

Huonesiivoojaa hotellissa on tipattu 2 dollaria päivässä, koska tämä ei ole mitenkään erityisen fancy hotelli. Hienommissa paikoissa varmaan pitäisi tipata enemmän. Mutta paljonko? En tiedä. Sinänsä siihen nyt kannattaa suhtautua vähän sillä tavalla, että kaikki jenkitkään ei aina tippaa huonesiivoojaa. Se voi aiheuttaa kyllä jonkinlaista palvelutason alentumista - pyyhkeitä ei ole korvattu uusilla tai roskiksia ei ole aina tyhjätty tai sanomalehteä ei ilmesty aamuisin oven taa. Sama voi tapahtua myös, jos tippaa vaan liian vähän. :)

Takseissa pätee periaatteessa prosenttisääntö, mutta käytännössä sen nyt ei tarvitse olla niin tarkkaa. Kunhan jotain antaa - on hyvä muistaa kuitenkin, että kuski saa palkkansa ilmeisesti puhtaasti tipistä. Kun pari kertaa käytimme täällä taksia matkan hinta oli jotain 5-6 dollaria, maksettiin kympillä ja sanottiin että anna 1-2 dollaria takaisin. Jotain semmosta.

Baarimikolle annetaan baarissa dollari per drinkki. Myös ilmaisista drinkeistä esim. messuilla tai tapahtumissa. Yleensä baarimikko ottaa juomasta maksun ja jättää vaihtorahat pöydälle eteesi. Ota siitä takaisin ylimääräiset ja jätä tippi pöydälle. Tippipino edessäsi kasvaa sitä mukaa, kun ostat drinkkejä. Kun poistut, tarjoilija ottaa tipit itselleen.

Laukkujen kantajille tippaamisessa olen tosi huono. En tiedä yhtään paljonko pitäisi antaa. Olen monesti antanut dollarin per laukku - hienommissa paikoissa ehkä yhteensä enintään vitosen laukkujen määrästä riippumatta. Tässä tietysti kannattaa miettiä, kuinka paljon kantajaa tarvitsee lähipäivinä. Sama homma parkkipoikien kanssa, jotka hakevat auton sinulle. Mitä enemmän tippaat, sitä paremmin autoasi pidetään ja sitä nopeammin sen saat kun ovelle ilmestyt. :)

Hotellien respaa ei yleensä tarvitse tipata, ei myöskään kauppojen myyjiä, ei edes fiinimpien liikkeiden kenkämyyjiä jotka polvistuvat eteesi puku päällä tutkimaan jos kenkä jalkaan solahtaa:) Joskus, jos hotellin respa on nähnyt jossain asiassa kovasti vaivaa eteeni, tehnyt jotain epätavallista ja toiminut todella hyvin, olen jättänyt jotain pientä (muutaman dollarin). Yleensä respa kyllä vaan hämääntyy siitä, mutta omaa harkintaa kannattaa käyttää - etenkin pidemmillä visiiteillä hymyilevä ja avulias respa on kultaakin kalliimpi voimavara.

Vapaudenpatsas ja poikamuseo

Keskiviikkona täällä satoi lunta. Kyllä. Onneksi ei paljon, vain muutamia hiutaleita leijui alas. Sää oli kuitenkin melko viileän napakka ja säätiedote lupaili vähän sadettakin.

Emme kuitenkaan halunneet toista museopäivää peräjälkeen ja jalatkin vähän huusivat apua. Pienen ihmettelyn jälkeen suunnistimme aamupalalle jo tutuksi käyneeseen lähikuppilaan (kokonaista toinen visiitti!) ja lähdimme kohti vapaudenpatsasta toivoen kovasti, että kylmä keli ei olisi houkutellut kaikkia muitakin paikalle.



Vapaudenpatsaalle (joka seisoo Liberty Island - saarella) kulkee lautta, joka pysähtyy matkallaan myös Ellis Islandille, Manhattanin edustalla olevalle toiselle pienelle saarelle, jonne kaikki amerikkaan pyrkivät siirtolaiset ensin tuotiin n. 100 v ajan. Lippuja voi ostaa 20 dollarilla. Opaskirja kertoi, että jos haluaa käydä molemmilla saarilla, rantaan kannattaa hankkiutua jo hyvissä ajoin, mutta viimeistään yhdeltä. Ajatus oli, että lähtisimme liikkeelle varhain ja nappaisimme kaikki madot ompusta. Arvatkaapa onnistuiko se meiltä? ;)


No ei.

Kun pääsimme vihdoin viimein rantaan, kello oli jo lähemmäs 12 ja ziljaardi ihmistä seisoi jonossa lautalle. Jono oli satoja metrejä pitkä. Sellainen vaatimaton 2h jono. Kukaan ei varmaan enää ylläty, että me EMME halunneet jonottaa. ;) Niin että plan b käyttöön.


Vapaudenpatsaan kruunuunhan ei nykyään pääse. Ovat kovasti kai avaamassa kruunua uudelleen, mutta se ei ollut vielä auki. Totesimme, että oikeastaan kummallakaan meistä ei ollut suurempaa halua päästä pönöttämään Ellis Islandile sen kummemmin kuin vapaudenpatsaan juurellekaan. Mutta patsas olisi silti kiva nähdä lähempää. Bongasimme samaisessa satamassa taksiveneen, joka tekee 25 dollarin hinnasta kiertoajenlun manhattanin edustalla ja pysähtyy vapaudenpatsaan eteen turismus maksimus - kuvien ottamista varten. Siinä jonossa ei ollut ketään. On kuulemma liian kylmä ja tuulinen keli veneilyyn, että porukka innostuisi. ;)




Ostimme liput veneeseen. Kun ei tarvinnut jonottaa, kerkesimme ennen veneen lähtöä vielä kiertää hieman lähikortteleita ja napata kuvan jos toisenkin mm. tästä Wall streetin härästä Broadwayllä :) Kyseinen härkähän oli roudattu yhtenä kauniina yönä New Yorkin pörssin eteen. Kyseessä oli jonkinlainen teekkarijäynään verrattava teko, jolla ei ollut minkään sortin päättäjien siunausta ;) Melko massiivinen jäynä? :) Härkä kuvastaa kuulemma markkinoiden julmaa ja tempoilevaa voimaa. Sittemmin kyseinen pronssielukka on tuotu broadwaylle, missä se on vähän vähemmän tiellä.

Vesitaksin alakerrassa oli penkkejä ja mukavan lämmintä kylmää pelkääville. Me istuimme hetken sisällä, mutta kun opas alkoi kysellä yleisöltä mistä kukakin tulee pakenimme yläkannelle. Ei siellä loppujen lopuksi ollut lainkaan niin kylmä kuin kuvittelimme. Siellä oli itse asiasa aika mukavaa - meri tuoksui eikä luntakaan satanut enää. Selostuskin kuului myös ulos ja niin me sitten katselimme manhattanin shiluettia ilman WTC torneja, kuvasimme Ellisin saarta ja vapaudenpatsasta. Se ei loppujen lopuksi ole kovin suuri. Kiertoajelu kesti tunnin.


Kiertoajelulippujen kylkiäisinä saimme vapaaliput Intrepidille, jenkkien lentotukialukselle joka on nykyään museo. V oli toivonutkin, että pääsisimme käymään siellä, mutta olimme siinä käsityksessä, että se on vielä kunnostettavana, eikä sinne pääse. Alus oli kuitenkin juuri palautettu kunnostuksesta ja avattu yleisölle. Niinpä suunnistimme vapauden patsaan jälkeen yhteen maailmankaikkeuden poikamaisimmista poikamuseoista.




Matkalla löysimme BicCo Latte - kahvilan ja kevyen lounaan jälkeen tepastelimme tutkimaan sotakoneita.


Se laiva on valtavan kokoinen ja V tiesi kertoa että uudet vastaavat ovat ainakin kaksi kertaa yhtä isoja. Esillä oli paljon kaikenlaisia lentokoneita. Mukaan lukien Tomcat - hävittäjä, jollaisella Tom Cruise lenteli elokuvassa Top Gun. V:n esiteltyä minulle hävittäjän valaisin V:tä tyttömäisesti seurapiiriknopilla - Katie Holmesiin (se Tompan vaimo) ja hra Cruiseen viitataan jenkkilehdistössä yhteisinimityksellä TomKat. Joku näppärä senkin nimen on jostain keksinyt... Mistäköhän ;)



Mediaseksikkään hävittäjän lisäksi paikalla oli Migejä, Cobria, hulikoptereita ja jännittävä musta vakoilukone, josta V osasi kertoa, että se on ilmeisesti varsin nopea ja hyvä vakoilukone. Niitä (tai niiden kavereita, en ole ihan varma miten se meni) on rakennettu kuitenkin vain kokonaista 2 kappaletta, koska ovat melko tyyriitä pelejä monessa mielessä. Näistä kahdesta kumpaakaan ei ole ammuttu alas, toinen on vaan muuten rikottu. Siinä puuhassa kuoli pari lentäjää ja rikkui pari lentokonetta. Kyseinen kone lentää niin kovaa, että se venyy (lämpölaajenemisen vuoksi) ihan huomattavia määriä (sanoiko se V, että 15 cm vai 50? Joka tapauksessa enemmän kuin ajattelisi) lentäessään ja käytännössä siihen on siis jätetty rakoja, niin että kone pääsee laajanemaan. Tästä tietysti seuraa, että koska kone on kuin seula, se vuotaa paikalla ollessaan polttoainetta :) Aikoinaan kone oli nopeampi kuin yksikään ase, mikä selittää sen säilymisen museoon asti.



Intrepidillä oli sisätiloihin rakennettu melkoisen kokoinen museo & opetuskeskus, jossa pyöri suurilla screeneillä materiaalia laivan historiasta ja siellä pääsi kokeilemaan tuulitunnelia ja ihmettelemään kuulentojen pelastuskapselin mallia. A olisi ollut ihan innoissaan tästä paikasta, mutta niin taisi olla isikin :) Kaikenkaikkiaan museokäynti oli mielenkiintoinen, etenkin kun V osasi kertoilla koneista samalla kun pönötimme niitä katselemassa. V:n kertoillessa juttuja mulle ei myöskään jäänyt liikaa aikaa miettiä, miksi niitä on alunperin rakennettu.



Illan päätteeksi päädyimme syömään koko reissun parhaaseen ravintolaan Spotted Pigiin.

Jee, ne pääsi sittenkin museoon! ;)

Ja taas joku utelias järkkärinsä kanssa... eiks nää koskaan lopu?

Lepäilypäivän jälkeen jalat tuntuivat paljon kevyemmiltä taas. Matkalla Gramercyyn löysimme ihan kivan aamupalapaikan seuraavaksi aamuksi ja sinne siis suunnistimme. Aamupalalla mietimme vähäsen mitä tänään tekisimme. Harkitsimme outlettiin lähtemistä, mutta koko päivän kuluttaminen shoppaamiseen ei kuulostanut oikein järkevältä ja löytämämme outletteihin on aika paljon (n. tunti autolla) matkaa. Harkitsimme jopa, että jos vuokraisimme auton päiväksi ja lähtisimme ajelemaan outletteihin. V heitti idean, että Niagaran putouksillekaan ei olisi kuin vajaa 500 km... :) Nyt kuulen mielessäni miten joku ajattelee että voi ei ;) ...Mutta jotain tolkkua meilläkin (sentään) on, 1000km autossa olisi kyllä liikaa yhdelle päivälle ja 2 päivän investointi Niagaraan... No ehkä toisen kerran.

The pond

Totesimme että MoMA on tiistaisin kiinni, tai ainakaan lippumme eivät silloin kelpaa. Muutenkaan ei ollut mikään hinku mennä sinne heti uudelleen... Oli kohtalaisen kiva sää, joten päätimme suunnistaa kohti Central parkkia ja Ameriikkalaisten kansallisaarretta - eli tähtäimessä tällä kertaa The Metropolitan Museum of Art.


Kyseisessä museossa on länsimaiden suurin kokoelma taidetta ja historiallisia tavaroita. Museossa on ilmeisesti myös Egyptin esineistöä enemmän, kuin missään Egyptin ulkopuolella. Museo on Central Parkin (se valtava puisto) laidalla, joten ajattelimme kävellä museoon puiston läpi. Se oli mukavaa. Sielläkin oli kukkivia kirsikkapuita ja magnolioita. Ja sekopäisiä kurreja.

Liisan vähemmän tunnustetut avut

Puistossa oli runsaasti satuhahmoista tehtyjä patsaita, joita sitten ammuimme kameralla ahkerasti.


Museoon pyrkijöitä oli paljon järkevämpi määrä kuin MoMaan - käytännössä ei ollut juuri lainkaan jonotusta vaikka ihmisiä oli paikalla aika paljon, eikä meillä ollut etukäteen ostettuja lippuja. Muutenkin museokokemus oli enemmän siihen suuntaan, kuin olin ajatellut MoMAan mennessämme. Postaan siitä varmaan jotain ajatuksia erikseen.


Museon jälkeen tilanne oli jotenkin taas lipsahtanut siihen, että olimme liikkeellä pelkällä aamupalalla, koko päivä oli kävelty ja kello oli melkein kuusi. GPS apuun ja V katseli missä päin kartalla näkyy jotain haarukankuvia.

Lähdimme harhailemaan Upper East siden suuntaan, koska lähin metropysäkkikin olisi sillä suunnalla. Muutaman ravintolan ikkkunasta sisään kurkittuamme meillä kävi taas jonkinlainen onnenkantamoinen - eli äärettömällä epätodennäköiyydellä ja nälkäisenä harhailu kannatti taas! :)



Päädyimme J.G. Melonin oven taakse. Paikka on pieni pubi, jonka ovessa komeili lehtijuttu “Michelin recommended”. Hinnat olivat erittäin kohtuullisia joten porhalsimme sisään. Kokemuksesta enemmän tuolla ruokapuolella, mutta voin lämmöllä suositella - ihan loistava pieni pubi. Juuri sitä, mitä kaipasinkin museon pölyjen tomuttamiseen itsestäni.

Alunperin olimme vähän suunnitelleet että päivän iltaohjelmana menisimme shampanjabaari Fluteen, jossa on tiistaisin happy hour - kaksi lasia shampanjaa yhden hinnalla ja suunnistaisimme siitä kuuntelemaan Jazzia levynjulkistustilaisuuteen. Mutta päivä oli ehtinyt jo niin pitkälle, että jätimme shampanjat välistä ja suunnistimme suoraan Jazzia kuuntelemaan. Siitäkin varmaan oma juttunsa erikseen.



Sen verran vielä, että siellä shampanjabaari Flutessa olisi maanantaina ollut myös 25 dollarilla 2h avoin baari ja pikkupurtavaa. Paikan ulkopuolella ei ollut siitä mitään ilmoitusta (kun maanantaina bongasimme paikan ja kävelimme siitä ohi) ja ilmeisesti sinne olisi pitänyt ilmoittautua joka tapauksessa netin kautta etukäteen. Eli jos shampanjabaari kiinnostaa, kannattanee vähän tähystellä webbiä tuohonkin mestaan, se näytti hyvälle ainakin kadulta katsottuna. Ikkunassa oli lisäksi Zagat - suositukset. Katsotaan nyt, saattaahan se olla että eksymme sinne kuitenkin...

MoMA - vai eikö MoMA?

Olimme ostaneet liput MoMAan ja koska maanantaina satoi, ajattelimme, että onkin oiva päivä piipahtaa museoon. Mielessäni oli rauhallista taulujen tuijottelua hiippailevien askelten suhistessa taidesaleissa. Olimme niin poikki kaikesta viimepäivien kävelystä, että mitään suurempaa kävelyä ei huvittanut harrastaa. Museokin vähän mietitytti, mutta hotellissa pönöttäminen ei oikein napannut sekään.

Arvatkaapa olimmeko ainoita jolle sama ajatus oli juolahtanut mieleen? Se oli Ihan Älytöntä (tm)... Meillä oli sentään ne liput valmiina, niin että meidän ei tarvinnut seistä ulkona, sateessa kymmenien metrien jonossa ostamassa lippua. Mutta kun pääsimme sisälle aulaan, se oli ai-van täynnä ihmisiä jotka hekin jonottivat “jotain”. Yritimme kysellä vartijoilta miten täällä ylipäätään kuuluu edetä. He eivät selitelleet mitään vaan tuuppivat meitä kohti jonoa että sinne vaan jonon jatkoksi.

“mutta ... meillä on jo..”
“Jonoon vaan”
“mitä me jonotetaan?”
“Sir, sinne nyt vaan jonoon”

huoh.

Jossain vaiheessa (20 min jonottamisen jälkeen “jonnekin”) joku ystävällisemmän näköinen museotäti kierteli jonojen välissä. Hänellä oli rinnassaan lämiskä jossa luki: “greeter” eli tervehtijä. Hän kertoi meille, että ennakkoon ostamamme liput pitää vaihtaa ensin museon lippuihin (ja olemme nyt siinä jonossa). Sen jälkeen meidän pitää vielä siirtyä takki & reppujonoon joka kiemurteli aulahallin toisella puolella valtavana käärmeenä. Kysyimme kauanko tähän kaikkeen jonottamiseen suurin piirtein menee ennenkuin pääsemme edes museoon sisään? Eipä osannut sanoa. Jono näytti ainakin puolen tunnin -neljänkymmenen viiden minuutin mittaiselta, ellei enemmänkin. Ja samaan jonoon olisi mentävä myös pois lähtiessä, tietysti - hakemaan kamat säilöstä pois.

Vaikka olimme jo jonottaneet 20 min ei pinna kestänyt koko touhua ja pakenimme paikalta. Toisena päivänä uudelleen ja ilman reppua& kevyellä takilla (ettei ole pakko jättää sitä säilöön) - jos ollenkaan. Mietin vaan ulos mennessäni niitä jonossa seisovia, joilla olisi edessään ainakin kaksi tuntia jonotusta ennen museoon pääsyä... Kuulemma sadepäivä ja pääsiäisen alusviikko saa aikaan tällaista.

Sitten lähdimme kävelemään katua eteenpäin etsien kahvilaa, jonne olisi päässyt istumaan ja miettimään päivää uudelleen opaskirjan avulla. Istuskelukahvilan löytäminen osoittautui myös vaativaksi tehtäväksi. Lopulta päädyimme Rue 57:n juomaan baariin shampanjacoktailit. Siinä istuessamme pälyilin myös paikan ruokalistaa - se vaikutti pätevältä, mutta kalliimman puoleiselta. Tunnelma paikassa oli ihan kiva, mutta emme kuitenkaan jääneet syömään. Olimme syöneet tukevan aamupalan yhdessä kulmakuppilassa ennen museokatastrooppia eikä vielä nälättänyt.


Siellä ravintolassa oli muuten niitä kauniita vaaleanpunaisia kukkasia joista mainitsin tuolla toisaalla, mutta en muistanut ottaa kuvaa. No, samoihin kukkasiin törmättiin sitten seuraavana päivänä. Laitan tähän yhden kuvan huomisista... :)

Aikamme vaihtoehtoja arvottuamme päädyimme pharmacyyn (eli jonkinlainen päivittäistavara-apteekki, joita täällä on paljon) ostamaan aurinkorasvaa (arvatkaapa poltimmeko nassumme siellä botanic gardenissa & rantsulla kävellessä?) ja palasimme hotellille.

Oli oikeasti aika ihanaa retkahtaa siihen sängylle. V alkoi googlettaa ruokapaikkoja illaksi. Minä katselin täysin apaattisena “food” - kanavan kauheita kokkiohjelmia (joita siis tulee yksi toisensa jälkeen tauotta, vain jatkuvien mainoskatkojen erottamana) kunnes V tuli viereeni ja neuvokkaana miehenä sulki telkkarista äänet pois. Show muuttui välittömästi paljon mielenkiintoisemmaksi kun arvailimme mitä kattilaan kulloinkin menee ;) Oli valtava helpotus kun ei tarvinnut kuunnella väsyneenä sitä jatkuvaa "Awesome! Great! ja Awesome!" -höpinää ;)

Yksi lammasresepti vaikutti silti ihan pätevälle; lampaan jalasta oli poistettu luu ja lättänä lihamatto marinoitiin kauttaaltaan yrteistä, valkosipulista, sitruunanmehusta ja öljystä blenderissä tehdyllä “majoneesimaiseksi” muuttuneella kastikkeella. Vain puolet kastikkeesta laitettiin lampaalle, loput siirrettiin syrjään. Lammas grillattiin parilalla kypsäksi - rasvapuoli ensin ihan ruskeaksi ja sitten varovasti lihapuolelta.

Kylkeen tehtiin sitruunalla ja valkosipulilla maustettu kikherne - pyree, italialainen salsa verde (iso tukku lehtipersiljaa, hieman liotetuja keltaisia rusinoita, purkki kapriksia, valkosipulin kynsi, pari shalottisipulia ihan hienoksi siivutettuna. Nämä sitten sekoitettiin maustumaan sitruunasta, oliiviöljystä ja dijon - sinapista tehtyyn seokseen.)... ja koko komeus tarjottiin vuonankaali-mintunlehtisalaatin kanssa johon sekoitettiin loppu marinointiinkin käytetty yrttisilppukastike. Tuota voisi jopa kokeilla kotona.

Lepäiltyämme aikamme siiryimme Gramercy Taverniin illaliselle. Yksi sateinen päivä New Yorkissa takanapäin.

Prospect

Main Entry:

¹pros·pect

Pronunciation:

\ˈprä-ˌspekt\

Function:

noun

Etymology:

Middle English, from Latin prospectus view, prospect, from prospicere to look forward, exercise foresight, from pro- forward + specere to look — more at pro-, spy

Date:

15th century

1: exposure 3b2 a (1): an extensive view (2): a mental consideration : survey b: a place that commands an extensive view : lookout c: something extended to the view : scene darchaic : a sketch or picture of a scene3obsolete : aspect4 a: the act of looking forward : anticipation b: a mental picture of something to come : vision c: something that is awaited or expected : possibility dplural (1): financial expectations (2): chances5: a place showing signs of containing a mineral deposit6 a: a potential buyer or customer b: a likely candidate for a job or position

— in prospect

: possible or likely for the future

synonyms prospect , outlook , anticipation , foretaste mean an advance realization of something to come. prospect implies expectation of a particular event, condition, or development of definite interest or concern prospect of a quiet weekend>. outlook suggests a forecasting of the future outlook for the economy>. anticipation implies a prospect or outlook that involves advance suffering or enjoyment of what is foreseen anticipation of her arrival>. foretaste implies an actual though brief or partial experience of something forthcoming foretaste of winter>.

Merriam Webster (www.m-w.com)

...Eli vapaasti suomennettuna tulevaisuuden näkymä....

... Tai mahdollisuus tulevaisuudessa.

Matka jatkuu - Coney Island

Prospect park - hienoa industrial punkkia jlleen...

Saatiin siis päähämme ettei jaksa jonottaa mitään potentiaalisesti surkeaa salaattia ylikansoitetussa kasvitieteellisen puutarhassa. nälkä tietysti alkoi jo olla, olihan aamupalasta aikaa ja koko päivä kirmattu ympäriinsä kukkia zoomaillen. Se botanical gardenin alue ei ole valtava, muttei ihan pienikään.

melko herkkää

V:llä oli ajatus, että koska raitiolinja Q jatkaa Prospect parkin pysäkiltä (joka on lähellä botanical gardenia) kohti Coney Islndia, voisimme hypätä junaan ja hurauttaa rannalle katsomaan jos jollain rannan läheisistä kaduista olisi jokin terassiravintola. Näin siis tehtiin.

Taustalla oli myös ajatus, että Coney Islandilla on valtava (ilmeisesti luonnollinen) hiekkaranta, jota voisi ehkä käydä talsimassa ruuan jälkeen ja klassikkovuoristorata Cyclone. Vuoristoratoihin meillä molemmilla on jonkinlainen heikkous. :) Modernimpi kopio kyseisestä vuoristoradasta on Cedar pointissa, missä V on kyllä käynyt - minä en. Jotenkin mulla on kyllä semmoinen muistikuva että Six Flagsissa olisi ollut myös puinen Cyclone, jossa olisin V:n kanssa käynyt heilumassa viime visiitillä Valloissa... Mutta voin muistaa väärin ja netti on täällä sietämättömän hidas paikoitellen... Coney Islandilla rannan läheisyydestä löytyy myös merieläinakvaario.

Riittävästi rantaa... sama toiseen suuntaan

No näine ajatuksinemme sitten suuntasimme metroon ja rannalle. Ruokaa emme kuitenkaan löynneet - emme ainakaan mitään, mitä olisimme suostuneet syömään. :) Kiersimme aika laajalti rantaa ja sen lähialueita, tuloksetta.


Siellä ei vaan ollut kuin hotdog-kojuja ja kummallisia rantadoskoja joista pauhasi ulos hurjan kovaäänistä poppia. Ylipäätään koko ranta-alue oli jonkin sortin pettymys. Se olisi varmaan ihan pop kesällä, jos nyt tykkää itsensä käristämisestä aurinkotuolilla :) Ruokapaikkoja siellä ei ole, joten kannattanee varmaan varautua eväillä tai etsiä etukäteen jokin varma täky ruokapaikan suhteen.


Vuoristorataan olisi varmaan päässyt ilman huvipuiston sisäänpääsyä, mikä on ihan kiva. Hetken harkitsimme kyllä, mutta koko päivän kasvitieteellisessä puutarhassa haahuiltuamme pelkällä Malibu Dinerin mauttomalla aamupalalla varustettuna emme kyllä enää jaksaneet muuta kuin kömpiä takaisin metroon ja huristaa "kotikonnuille". Siellä sitten päädyimme Outbackiin, koska GPS osasi sitä suositella, se oli n. korttelin päässä metropysäkistä jonne tulimme ja tiesimme, että siellä ainakin saa ihan hyvää ruokaa.

Sinänsä ei kaduttant tuo pyrähdys Coney Islandin suuntaan yhtään. Metro kulki Manhattanin saaren jälkeen maan pinnalla joten metrosta pääsi katselemaan maisemia ja näki vähän muutakin kuin pelkkiä kerrostaloja. Jotenkin maisemien ja ihmisten asuinsijojen katselu sai minut mietteliääksi ja teki minuun vaikutuksen.

Päivän päätteeksi olin niin kuollut, että nukahdin sängyn päälle kun V teki hetken töitään. Kello oli varmaan kahdeksan.

Brooklyn Botanical Garden - Magnolioita ja Kirsikankukkia

Sunnuntaina oli koko reissun tähän asti kaunein päivä. Aurinko paistoi ja keskipäivällä oli ihan kunnolla lämmintä. Mietimme, mitä haluaisimme tehdä. Olimme jo etukäteen miettineet, että haluaisimme käydä Brooklyn botanical gardenissa katsomassa kirsikankukkia. Niiden aika on juuri alkanut ja kyseisessä kasvitieteellisessä puutarhasa on suurin kirsikkapuukeskittymä sitten Japanin ulkopuolella.


Vähän meitä mietitytti, ovatko kirsikan kukat vielä ehtineet, vaikka nettisivulla niin väitettiinkin. Yritimme soittaa infoon ja pariin muuhunkin webistä löytyneeseen tiedustelunumeroon, muttei kukaan vastannut. Säätiedote ei kuitenkaan luvannut niin kaunista säätä enää ehkä koko loppureissulle. Tuumasimme siis, että voisi olla hyvä päivä lähteä käymään kirsikankukkia bongaamassa.

Toinen motivaatio oli, että näin kauniina päivänä kaikki muutkin ovat varmasti vapaudenpatsaalla tai ylipäätään missä tahansa manhattanin saaren ulkoilmapaikassa.


Lämpimästi suosittelen Brooklynin kasvtieteellisessä käyntiä, jos täällä keväällä on käymässä. Kirsikankukat eivät olleet vielä ihan jokaisessa puussa kukassa - muutama aikaisempi lajike oli kyllä ihan täydessä juhlapuvussaan, mutta suuri kirsikkapuukenttä ei ollut vielä puhjennut kukkaan. Sen sijaan magnoliapuut ja sipulikasvit olivat täydessä kukassa.



Oikeastaan vasta puutarhassa tajusin, mikä minua Manhattanin saarella ahdisti; siellä ei voi hengittää! :) Botanical gardenissa ilma oli niin kevyt, luonto tuoksui ja oli hyvä hengittää. Amerikkalaisittain kuvattuna se oli aivan fantastista! ;) Ainoa asia, missä vähän mokasimme oli, ettei meillä ollut piknik - eväitä mukana. Aika moni (muttei läheskään niin moni kuin pelkäsin) amerikkalainen perhe oli lähtenyt puutarhaan nauttimaan auringosta ja piknik-lounaasta.



Kasvitieteellisessäkin olisi ollut jonkin sortin kahvila, mutta jonot sinne olivat sen verran mehevät, että jos ei ole varustettu hyvillä jonotushermoilla (kuten me) kannattaa ottaa eväs mukaan jostain matkalta.


Aina voi tietysti olla kuten me ja todeta ettei jaksa jonottaa vaan sen sijaan laukata läpi nälkäisenä puoli New Yorkin osavaltiota ja etsiä jotain kivaa ruokapaikkaa löytämättä yhtään ;) Tämänkin valinnan järkevyydestä voisi olla jotain mieltä, varmaan... Mutta siitä lisää myöhemmin, nyt ulos!

Hotelli

Kuva hotellin ikkunan läpi 18. kerroksesta - huomaa hienot vesisäiliöt katolla

Pari sanaa tästä hotelista tähän väliin. Olemme siis Wyndham Garden Hotelissa (vaikka on vähän epäselvää miksi tämä on garden?). Hotelli on ihan siisti ja kohtuullisen matkan päästä kaikenlaisista paikoista - täällä kun pääsee joka paikkaan metrolla. Hotelli oli myös halpa, kun V bongasi sen jostain nettipalvelusta joka myi hotellien varaamatta jääneitä huoneita alennuksella. Ajatus oli, että yövytään vähän vähemmällä kun ei siellä hotellissa niin paljoa kuitenkaan tarvitse olla. Wyndhamit ovat ketjuna kuitenkin ihan hyvin varustettuja, perusturvallisia ja siistejä.

Tiesimme New Yorkisa kaikkien hotellihuopneiden olevan pieniä. Ja ovathan ne. Kyllä me ihan mahdumme, ei siinä mitään mutta vaikka tiesin asiasta etukäteen olin silti vähän ihmeissäni kun päsin huoneeseemme sisään. Varmaan ikinä ole ollut yksin työmatkoillakaan näin pienessä huoneessa :)

Siivous kuitenkin toimii, huoneessa on ihan ok vessa, pyyhkeet ovat paksuja ja puhtaita ja suihkusta tulee lämmintä vettä. Sänky on mukava ja seinässä on valtava taulutelkkari jota jopa katsoimme vähän eilen illalla kun ei jaksanut enää yhtään mitään. Ilmainen internet joka joskus toimii ja joskus ei, kuten nyt. Kirjoittelen tätä aikani kuluksi tekstieditorissa kun V nukkuu vielä. :)

Mutta se mikä ei toimi on aulapalvelut. Ne naiset aulassa ovat aina kypsän oloisia ja syöksyvät kyllä etsimään tietoa kun heiltä jotain kysyy, mutta ehdotukset ovat yleisesti ihan syvältä. Tämä on kyllä eka kerta kun aulaneidit ovat näin pihalla :) Kysyimme nimittäin tuossa sunnuntaina jotain kivaa dineriä tai muuta aamupalamestaa tästä läheltä jonne voisimme mennä käymään. He ehdottivat suoralta kädeltä Malibu dineriä. Sinne siis lähdimme.

Koko paikka toi mieleen 80-luvun lopun tv-sarjat. Ensin mieleen tuli lemmenlaiva. Malibu tosiaan ;) Sinänsä oli hassua istua kaikkien amerikkamummojen keskellä kuuntelemasa miten mummot latelivat tarjoilijoille että miten paljon paahtoleipää pitää paahtaa toiselta puolelta, millaista marmeladia sille tulee olla ja kuinka muna paistetaan, millaista maitoa kahviin ja niin edelleen. Loputtomia listoja epäilemättä niiltä ajoilta kun rouvat itse valmistivat “proper breakfast” keittiössä perheelleen.

Munakkaat olivat lähinnä kauheita. Kahvi oli ihan hauskasti kerroksissa kun se tarjottiin, mutta siihen se sitten loppuikin. Älkää menkö Malibu dineriin jos ette ehdottomasti halua jotain 80-luku takaisin vaikka mummoilla - kokemusta.

Musta tuntui, että mun munakkaassa oli hiekkaa. :(

Toinen missä aula ei osannut auttaa oli pesulan löytäminen kun V on ollut reissussa jo kolmatta viikkoa niin jotain pyykkiäkin olisi hyvä pestä. Aulan ohjeilla olisimme kävelleet 8 korttelia pyykkääjää etsien. Malibu dinerin lähellä, n. 1,5 korttelin päässä hotelista oli pesula jossa pestään 8 paunaa (olisiko se nelisen kiloa) pyykkiä 9 dollarilla ja risat, pyykeillä on jopa ilmainen nouto ja palautuspalvelu hotellille. Jep jep - tätäkään eivät siis tietenkään tienneet.

Lisää kitinää hotellista voisi aiheuttaa se, että täällä ei ole jääkaappia, ei jääpalakonetta ja aulassa on joku hämärä tila muttei siellä ole mitään baaria tai muutakaan järjellistä. Aamiainen ei kuulu hintaan, joten emme ole sitten menneet tuohon katsomaankaan millaista aamupalaa siellä olisi. Olemme kyllä yleensä lähteneet liikkeellekin niin myöhään että koko aamupala on jo aikaa ekspiroitunut :) Palvelujen tason silmälläpitäen en usko, että olemme menettäneet mitään suurempaa.

Nyt (kolmantena päivänä) alkaa vähitellen tuntua, että päähän piirtyy kuva mistä mitäkin löytyy ja tunne siitä, että kaikkea on vaan liikaa alkaa poistua.

Macy's, Central park ja Rockefeller

New Yorkin Macy's on opaskirjan mukaan maailman suurin tavaratalo. En tiedä mitä keskinen siihen sanoo, mutta eikös se ollut niin, että heillä oli kyläkauppa - ei tavaratalo. Joka tapauksessa tavaraa oli 9,5 kerroksessa yhden korttelin verran.

Koko alakerta oli täynnä kukkia koska tavaratalossa oli meneillään floral show. Erityisesti tykkäsin noista kukista tehdyistä Flamingoista:) Niitä oli kolme tai neljä tuollaista valtavaa asetelmaa rivissä. Kukkia oli joka puolella. Aitoja kukkasia, siis. Stokkan hullut päivät jäävät kyllä toiseksi. Me vaan "käytiin nopeasti katsomassa" ja hukkasimme kauppaan yli 2h. Mutta löysin takin! Ihan perustyylisen mustan, mutta siistin. Jee.

Nyt voidaankin sitten lähteä kotiin? :)

Ei sentään. Tallustus jatkui... Huomaa hieno navigaattorin tallustuspolku ;) Pikaisesti kahvilassa ahmitun salaattilounaan jälkeen lähdettiin jonottamaan näköalapaikalle.

V oli saanut vinkin tuttavaltaan, että Empire state buildingiin on ihan hirveät jonot aina. New Yorkin pällistely lintuperspektiivistä tuntui hyvälle idealle, mutta loputon jonotus taas ahdistavalle. V:n kaverit olivat vinkanneet että toinen, vähemmän tukossa oleva paikka on Rockefeller Center, josta on joidenkin arvioiden mukaan jopa parempi näköala New Yorkiin kuin Empire State Buildingista. Joka tapauksessa pääsee ainakin näkemään Empire State Buildingin kun ei ole sen sisällä;)

Se oli loistoidea.

Ostimme yhdistelmälipun näköalakatselmointiin sekä MoMA:aan eli modernin taiteen museoon. Sinne olemme jopa suunnitelleet menevämme. Säätiedote lupaa aika huonoa säätä muutamana päivänä, joten eiköhän suunnisteta sitten pakoon museoon.

World trade centerin iskun jälkeen kaikkia turvatoimia nähtävyyksiin pääsyn osalta lienee tiukennettu. Lippuja ei (onneksi) tarvinnut kauan jonotella, mutta sen jälkeen jonotettiin hissiin ja sen jälkeen turvatarkastukseen ja sitten taas lipputarkastukseen ja sitten hissiin. Tämä kaikki ei kuitenkaan vienyt kuin puolisen tuntia - mikä on vielä ihan inhimillistä.

Ihmisjoukkoa kaitsemassa oli ainakin puolitusinaa vartijoita jotka jatkuvasti ohjeistivat meitä: tulkaa lähemmäs, menkää hieman oikealle, liikkukaa tuohon, eikun tuonne... Jossain vaiheessa V alkoi hiiltyä. Aloin olla apaattinen ja siirtelin jalkojani vieressä seisovan vartijan käskyjen tahdissa. Sitten vierestäni kuului ihan loud and clear "bää-ää". Uh-oh. Raksu! En voinut mitään, repesin ihan täysin. Onneksi vartija oli huumorimiehiä ja totesi itsekin: "Tiedän, kuin lampaat, eikö?" :)

Näköala oli lopulta loistava. Totesimme, että Rockefeller center olisi todennäköisesti peittänyt taakseen koko central parkin. Puisto on kyllä valtava kaupungin kokoon nähden. Ihan ihmetyttää miten ovatkin olleet sen verran fiksuja, että puisto on jätetty keskelle kaupunkia kun muuten jokainen maapläntti on täyteen rakennettu. Ensimmäistä kertaa New York näyttäytyi jotenkin kokonaisuutena.

Kattojen päällisistä mulle tuli mieleen ihan jokin peli, jonka demon näin taannoin. Voin hyvin kuvitella, että kattojen meri inspiroi mielikuvitusta omana, vapaana maailmanaan. Tuulisella katolla seisoskelun jälkeen suuntasimme metrolla takaisin hotellille.

Ruuhkaa ja kiirettä

Saatuamme aamupalaa lähdimme tutkimusmatkailemaan tähän lähiympäristöön. jotenkin me ollaan enemmän sellaisia pää edellä tuonne - tyyppisiä ihmisiä ja suunnitellaan lopulta aika vähän. Jotain juttuja on tietysti mietitty että tehdään, mutta enemmän tämä saakin mennä lomaillessa ja päätyessä sinne minne nokka näyttää. Tiesimme, että Empire state building on tässä lähistöllä ja lähdimme vaeltamaan siihen suuntaan. Oli lauantai ja muutama muukin oli tullut ajatelleeksi kaupungille lähtemistä.

Mietin siinä väkijoukossa kulkiessa, että miten paljon liikaa täällä on kaikkea. Etten ikinä saa mitään irti tästä. Että samaan aikaan kaikkea on liikaa ja liian vähän. Samanlaisia taloja, vieri vieressä - yksi toisensa jälkeen. Ihmisiä. Osa laulaa itsekseen, toinen viheltää. kolmas on epävarma ja neljännellä on kiire. Jonkun silmistä näkee, että kiirettä ei ole ollut pitkään aikaan. Valtavat mainostaulut myyvät ameikkaa, asuntoja, autoja ja tavaraa, uskontoa ja lääkkeitä. Kaikkea on enemmän kuin ehdin ymmärtää.

Jos en roiku V:n kädessä tai repussa joudun taatusti hukkaan. Onneksi V on pitkä ja tässä ympäristössä silmiinpistävän vaalea.

Katuvalot jäivät mieleen. Raskaat, keltaiset - metalliset katuvalot. Valtavat mainostaulut. Montakohan miljoonaa ihmistä täällä oikein asuu? Empire state building oli jotenkin "vaatimatomampi" kuin ajattelin. Vai onko kyse enemmänkin siitä, että koko ympäristö on jotenkin niin täynnä. Suuria rakennuksia ja tuhansia ihmisiä. Valtavasti ihmisiä.

Miten ihmisillä oikeastaan voi olla niin suuri ahdistus ulkonöstään kun meitä on näin paljon?Erilaisia ja samanlaisia samaan aikaan. Suuret kirjailijat kirjoittavat ihmisten tunteet auki helpon oloisesti. Samat tunteet, joita käydään läpi kaikkina aikoina; tuo vanhus, tuo tumma nainen lapsensa ja kauppakassinsa kanssa tai tuo aasiasta tuleva nainen, jolla on päällään taatusti pääosin Vera Vangia.

Miten sitä tunteekin itsensä melkein näkymättömäksi. Kävelen katua, eikä asfalttiin jää edes jalanjälkiä jotka meri voisi pyyhkiä pois. Minulla on ajatukseni, jotka ovat samoja kuin miljoonilla ennen minua. Olen tyytyväinen, että jalassani ovat ne epätrendikkäät lenkkarit. Olen tyytyväinen, että voin tarkkailla.

Jokaiselle tällä kadulla, tuossa kahvilassa ja ränsistyneellä metroasemalla on annettu mahdollisuus tuntea ja ajatella. Olla sekaisin, rakastunut, surullinen, iloinen, vapautunut ja ahdistunut. Elää kerran.

Saapumista

Siellä minä sitten olin. Yli 4000 mailia kotoa. Hetkittäin mieleen hiipi ajatus miksi? Miksi matkustaa näin kauas pois vain viettääkseen aikaa. Ja kun ajatus kasvoi huomasin, että oikeastaan kyse ei ollut siitä, vaan enemmänkin ongelma oli, että olin yksin.

Olen matkustanut yksin, eikä se koskaan ole ollut ongelma. Lähtenyt hotellista vain tunteakseni itseni hieman hämmentyneeksi ja vetänyt syvään henkeä - tästä askel eteenpäin. Jäänyt juttelemaan ventovieraiden kanssa ja voittanut itseni. Todennäköisesti myös vain hiuksenhienosti välttynyt kaiken maailman katastrofeilta, joista ei äidille kerrota. Löytänyt jotain uutta ja pakottanut itseni eteenpäin epäonnistumisista huolimatta.

Mutta viime vuosina en ole ollut yksin matkalla. Yhdessä on könytty siellä ja täällä. Huomasin toivovani, että V olisi jo täällä - kaikki olisi varmasti paremmin jos olisi. Pian tietysti olisikin, kun saa työnsä pakettiin tuolla etelämpänä ja lentää sitten paikalle. Mutta olisipa jo.

Pudistin päätäni - siinäkin itsevarma ja itsenäinen nainen. Mihin se katosi? Miksi pistän asiaa eteenpäin sitten kun - ajattelulla. Minähän olen täällä jo. Nyt. Pakotin itseni ulos, kadulle nuuskimaan New Yorkia.

Hotellimme sijaitsee Manhattanin saarella, Chelsean kaupunginosassa. Oli myöhäinen iltapäivä ja selvästi jokin väliaika - kaduilla oli ihmisiä, mutta enimmäkseen töistä palaavia tai iltavuoroon meneviä, selvästi blue-collar worker - osastoa. Joka toinen liike Americas - avenuella oli kukkakauppa tai kukkien tukkuliike. Myöhemmin matkaoppaasta selvisi, että alue on ilmeisen kuuluisa kukkakaupoistaan. Starbuckseja oli pienin välimatkoin.

Löysin pari deliä, joista toisesta menin ostamaan vettä hotelliin. Kumpikaan ei silti näyttänyt siltä, että niissä voisi syödä mitään. Itse asiassa hieman pelotti suorastaan, kun kaduilla tuntui vaeltelevan kohtuullisen paljon myös kodittomia. Ei sillä, että varsinaisesti pelkäisin ihmisiä, mutta täysin erilainen konteksti saa varovaiseksi.

Oikeastaan se on aika hassua, miten usvainen olo pitkän lennon jälkeen on. Etenkin kun koneessa vieressäni ja takanani oli pari perhettä, joilla oli n. vuoden ikäisiä lapsia. En saanut unta kuin ehkä tunnin verran koko lennolla. Lapset olivat tuskaisia, kyllästyneitä eivätkä mitenkään voineet ymmärtää miksi heidän pitää istua turvavyöllä köytettynä äidin sylissä.

En tiedä onko se unen puute, aikaero, kulttuurishokki vai uppoutuminen kirjoihin joka saa aikaan olon, kuin mikään ei varsinaisesti olisi todellista, vaan jotenkin hidasta ja usvaista.

Jonkinlaiselta "kulttuurishokilta" ei voi välttyä. Jotenkin se on ihan älytöntä, vaikka jenkkilässä olenkin käynyt puolenkymmentä kertaa. Asennoituminen tippeihin, smalltalkkiin ja ylipäänsä palvelukulttuuriin on aina yhtä hidasta. Etenkin ensimmäisenä iltana. Roikuin tiukasti laukussani, ettei minun tarvitse sanoa mitään bell boylle hotellin aulassa, roudasin vaan itse matkalaukkuni niin päättäväisesti hissiin, että kukaan ei uskaltanut edes yrittää avuksi laukkua kantamaan. ;) Ravintolassa tarjoilija päätti kehua takkiani ja olin taas ihan solmussa; mitä tähän nyt pitäisi sanoa? Suomalaishenkinen "um, joo - kiitti, kyllä mäkin siitä tykkäsin kun ostin sen" taisi saada tarjoilijan vähän loukkaantumaan :) Mttei nyt irronnut mitään muutakaan siihen hätään :)

Ruokaillessani selailin opaskirjaa, joka kertoi, että Manhattanin nimi muodostuu sanoista man hat a tan ja se viittaa ilmeisimmin siirtomaa-ajan nimiin. Tuohon aikaan Hollantilainen Peter Minuit (mies jolla ilmeisesti oli hattu ja rusketus) osti koko Manhattanin saaren intiaaneilta 24 dollarilla ja kasalla rihkamaa. Moni muukin nimi on saanut alkunsa samaan tapaan. Broadway (Breede vegen - leveä tie) on hollantilaisten alkuperäisestä nimestä syntynyt. Tien paikalla on alunperin ollut intiaanien polku. Wall street taas on saanut nimensä muurista, joka rakennettin pitämään intiaanit pois manhattanilta.

Aurinko oli laskemassa ja hämärä alkoi hiipiä kaupungin ylle. Niinpä luovutin ja kömmin takaisin hotelliin ja peiton alle. Sänky oli mukava ja tyyny pehmeä, eikä onneksi tällä kertaa mikään jämäkkä pökäle.