Pientä summausta kuljetusta...

Olemme parhaillaan Waitomossa, maanmainiossa Waitomo Caves Guest Lodge - B&B:ssä yöpymässä. Huomenna lähtee lento kotiin ja paluu lumen ja jään keskelle on uudenvuoden aattona.



Ensinksikin, reissu on ollut kertakaikkisen upea. Blogissa on ollut hiljaista, sillä olemme kitäneet ympäri Uutta Seelantia vauhdilla, joka muistuttaa Pukin jouluaaton showta. Vaikka netti olisi useimmissa yöpaikoissa ollut jollain tavalla mahdollinen, se on ollut jotenkin tavattoman kallis tai epäkäytännöllinen - ei yhtään sellainen että istunpa nyt ja kirjoittelen hetken. Veloitus on olut paikoitellen ladatun materiaalin mukaan välillä taas aikarajoitteinen. Aikarajoitteisissa tyypillinen hinta on jotain 5-6 dollaria per tunti ja aikamäärä pitää määrittää etukäteen ja kun aika loppuu, yhteys vaan katkeaa… Täällä Janetin ja Colinin b&b:ssä saimme salasanan illalla ja ohjeen katsoa vähän kellosta sitten sen mukaan, paljonko olette käyttäneet. Veloitus on 2 dollaria tunti. Muutenkin kehuttakoon vielä tätä paikkaa, Janet on kuin äiti - huolehtii sateenvarjon mukaan ulko-ovelta, tarttuu puhelimeen heti jos on jokin asia mitä ei ole tiedossa, tekee retkivaraukset ja kysyy kuulumiset. Huoneet ovat rakkaudella laitettu ja erittäin siistejä. Tämä on itse asiassa ensimmäinen B&B visiittini ja tiedostan, että minut on jo hyvällä pilattu :)



Monella tapaa reissu on mennyt eri tavoin kuin kuvittelin ennen matkaan lähtöä. Ajettavaa on ollut yllättävänkin paljon, nähtävää on vieläkin valtavasti paljon enemmän kuin ajattelin ja itse asiassa emme ole käyneet ainoallakaan viinitilalla koko reisun aikana :)

Fur seal poseerasi meille ystävällisesti

Sen sijaan olemme nähneet luonnossa vapaana eläviä delfiinejä, pingviinejä, hylkeitä, albatrosseja, kaskelotin, miekkavalaita, mustia joutsenia, nyrpeän kalkkunan ja miljoonia kiiltomatoja. Lisäksi tietysti miljoonittain vähemmän villejä, mutta selvästi elämästään ruohotasangoilla nauttivia lampaita. Niin ja lehmiä, saksanhirviä ja laamoja(!).

White islandin tulivuoren purkaukset ovat 9 vuoden välein. Viimeisin oli 2000...

Maisemat ovat vaihdelleet todella paljon. Välillä vaelletaan sademetsissä, välillä seilataan norjan vuonoissa. Toisaalla maasto muistuttaa Chiantia, äkkiä näkymässä voikin olla jotain samaa kuin keskilännessä tai odotas, tuo havumetsä on melkein kuin alpeilta. Ja sitten taas näemme jotain, mikä on jotenkin täysin uniikkia.

Tuulen voimaa meren rannalla

Me vuokrasimme matkailuauton Queenstownista ja suuntasimme sieltä Scenic Routea seuraillen etelään, n. 200 kilometrin päivämatkoja ajaen kohti Invercargilliä. Matkalle mahtui Manapouri ja Doubtful Sound. Etelässä oli hieno Catlins josta ajoimme itärannikkoa pitkin Otagon niemimaalle ja sieltä taas Timarun kautta eteenpäin Kaikouraan. Kaikourasta lähdimme takaisin kohti länttä vuorten yli, Maruia Springsin kautta Able Tasmanin kansallispuistoon Kaiteriteriin päivän vaellukselle. Sieltä suuntasimme Pictoniin yöksi, ennen Interislander - lauttamatkaa pohjoissaarelle.

Pääkaupunki Wellington on aivan pohjoissaaren eteläpäässä.

Joulun vietimme Wellingtonissa V:n serkkujen hellässä huomassa ja lähinnä lepäsimme. 11 päivää jatkuvaa elämystä ja kokemusta vaati veronsa ja oli ihanaa vain nukkua pitkään, syödä hyvin ja katsoa leffa. :)

Wellingtonista otimme lennon Rotoruaan, josta teimme päiväretken Whakatanen edustalla olevalle aktiiviselle tulivuorisaarelle White islandille. Rikinhuuruisista maisemista jatkoimme sitten vuokra-autolla (jee, henkilöauto!) tänne Waitomoon, missä olemme tällä hetkellä.

Palmulehmät! Maisemaa pohjoissaarelta, Waitomosta.

Alunperin olime ajatelleet, että yrittäisimme vielä päästä käymään Coromandelin niemimaalla, jossa kuulemam mukaan on vulkaanisen maaperän ansiosta uimarantoja, joista pulppuaa kuumia lähteitä. Ihmiset voivat kaivaa pienillä lapioilla otselleen pienen "kylpylän" hiekkaan ja kölliä auringossa. Kuulemma paikka on todella kaunis ja suosittu - mutta välimatkojen takia meille jäisi aikaa sinne vajaa päivä. Voi siis olla, että jää väliin.

Autoilusta väärällä puolella ja jettisafarin kuvia

Kun me seuraavana päivänä lähdimme ajamaan Queenstownista Glenorchyyn minä kyllä pelkäsin. Me olimme - taas jossain määrin myöhässä, tai no, sanotaan että kun jetboat - safarien toimistosta sanottiin, että Glenorchyyn ajaa 45 min olin kyllä ajatellut, että lähtisimme sinne hyvissä ajoin. Itse asiassa noilla jetboat - safareilla oli oma kuljetuskin Queenstownista Glenorchyyn, mutta siihen oli varattu kokoontumisineen niin paljon aikaa, että tuumasimme saavamme vapausasteita enemmän, kun menisimme vauhtimakkaralla itse pelipaikalle. Mutta; kun kävimme ostamassa vähän hyttysmyrkyllä ryyditettyä aurinkorasvaa ja syöneet lounasleivät kello olikin jo niin paljon, että meille ei jäänyt kuin tarkalleen se 45 min ajamiseen.

Ylinopeus ei ole yleensä täällä se ongelma. Jos nyt nyökyttelet päätäsi siellä, että niin, se matkailuauto niin joo, olet osittain oikeassa; vaikka tämä on ihan tehokas ja moderni mobiili Mauilta (automaattivaihteet ja kaikki), tiukimmissa ylämäissä diesel kyllä vähän himmaa. Sisukkaasti se kuitenkn kiipeää ylöspäin.



Mutta se ei oikeastaan ole se, mitä tarkoitan. Täällä nimittäin nopeusrajoituksissa on samantyyppienn käytäntö kuin Suomessa joskus kauan, kauan sitten - meikäläisen syntymisen aikoihin tms. Yleisrajoitus nimittäin tuntuu olevan 100 km/h ;) Ja joo, se on voimassa myös teillä, jotka kiipivät vuonojen reunoja ja joilla on yhden auton mentäviä siltoja… Tai tälläisillä pikkuteillä… ;) Sanoinkin V:lle että pitää olla aikamoinen kuski jos ajaa 100km/h joillain noista teistä - ja elää vanhaksi tappamatta muita.

Toisaalta vastaantulevaa liikennettäkin oli tosi vähän ja nopeasti sitä oppi, että ne liikennemerkeissä annetut nopeusehdotukset olivat hyviä; jos mutkassa lukee 35 - kannattaa oikeasti hiljentää niihin lukemiin - jopa tuo iso mobiili kyllä selvityy ehdotetulla vauhdilla mutkista.




Mutta toisena päivänä olimme liikkeellä ensimmäisellä pidemmällä matkallamme, se matkailuauto oli leveä, ajoimme "väärää" puolta pientä, vuonon reunalla kulkevaa mutkaista tietä joka sinksasi ylös-alas, liian tiukalla aikataululla ja 100 km/h tuntirajoituksella.

"Reuna!" huusin useamman kuin yhden kerran ja olin jokseenkin varma, että nyt mennään tieltä yli. Itse asiassa tälläinen megaturnee mutkittelevilla teillä, joilla ei tullut juuri ketään vastaankaan voisi olla oikeinkin kivaa sopivan sporttisella, pienellä nelivedolla…



Mutta lopulta kaikki meni hyvin, emmekä menneet yli reunoista ja olimme jopa ihan ajoissa Glenorchyssä jettisafariamme varten. Ja neljäntenä päivänä minäkin sitten vihdoin uskaltauduin rattiin, eikä se ollutkaan niin vaikeaa. V sanoi, että se "väärällä puolella" istuminen auttaa ja se on totta. Pelkääjän paikalla kokee koko ajan että on ikäänkuin kuskina, mutta sitten kun istuu siihen kuskin paikalle ja miettii koko ajan että kaikki on vaan väärin päin niin menee ihan hyvin. Muutaman kerran hapuilin kyllä vaihdekeppiä oikealla kädellä. Koska mutkaisilla ja vaihtelevila teillä vaihdetta joutuisi vaihtamaan paljon on tosi kiva, jos auto on automaatti. Silloin ei vaihdekeppiin tarvitse koskea oikeastaan kuin pysähtyessä ja liikkeelle lähtiessä. Voi keksittyä ajamiseen.




Jettisafari oli hauska ja rento kokemus. Meitä vietiin pienehköillä metallipaateilla joihin oli kiinnitetty kohtuullisen kokoinen vesijetti. Kuljettaja vei meitä tosi vähässäkin vedessä ja peippaili veneellä ihan kallioiden vierestä. Mutta matkailuautomatkan jälkeen ei kyllä pelottanut enää yhtään ;)



Reittin kuului myös pieni metsäkävely ja pääsimme ihmettelemään miten läpikuultavan kaunista on jäätiköistä sulanut vesi.



Tosi kaunista. V sanoi, että Riitta tykkäisi näistä maisemista ja niin uskoin minäkin; kukapa ei.

Queenstown ja muuntuminen karavaanariksi

Me ollaan ihan hulluja, sanoi V ja todella tarkoitti sitä. Olimme saapuneet kolme vuorokautta ja neljä lentoa myöhemmin Queenstownin lentokentälle, jossa suunistimme askeleemme kohti vuokra-autoja.

Se, mitä V oikeastaan tarkoitti oli, että meiltä puuttuu itsesuojeluvaisto. Olimmehan kohtuullisen tarkkaan toisella puolella maapalloa täysin ilman suunnitelmaa siitä, mitä lähipäivinä tulisi tapahtumaan ja olimme vuokranneet matkailuauton. Kyllä, kumpikaan meistä ei ollut koskaan ajanut matkailuautoa. Ja ei, kumpikaan meistä ei ollut edes nukkunut yhtään yötä matkailuautossa. Ja jotta hommasa ei olisi liian vähän haastetta haluaisin muistuttaa, että uudessa seeöannissa kuski istuu oikealla… :) V oli kylä sanonut ajaneensa vasemmalla, mutta luulen, ettemme olleet tarkalleen ehtineet keskustelemaan siitä, milloin tämä oli tapahtunut. V nimittäin taisi olla jotain 18 tuohon aikaan… :)

"Se oli pienin mitä näillä oli" V sanoi, kun seisoimme kunnioitustaherättävän, 7,2m matkailuauton vieressä matkalaukkuinemme. Katsellessani kauhunsekaisella kunnioituksella sitä autoa, minäkin aloin olla vakuuttunut siitä, että me oikeasti saatamme olla kajahtaneita. Vaikken sanonut mitään, V taisi nähdä ilmeestäni, että näin joitain uhkakuvia koskien lomamme onnistumistta siinä seisoskellessamme, koskapa hän rikkoi hiljaisuuden sanomalla: "Seuraavalla kertaa voit vapaasti osallistua enemmän lomamme suunnitteluun".;) Minä EN sanonut mitään…

Liikenneympyrät ovat tajunnan nyrjäyttäviä. Ne vaan ovat ihan täysin luonnottomia. Samoin olen rutiininomaiesti jatkuvasti sitä mieltä, että tiukoissa kurveissa ja mäissä, joissa ei näe mäen taa olemme aina väärällä kaistalla. Eilen, n. 3 päivää kartanlukijana toimittuani tarjouduin ensimmäisen kerran, että voisin ajaa jossain suorilla, rauhallisilla tieosuuksilla. V oli kuitenkin jo omien sanojensa mukaan "niin tottunut" tämän vauhtimakkaran ohjastamiseen, että minä sain jatkaa kartanlukua. Sinänsä ihan helpottavaa - vaikka isoa Ducatoa olen joskus ajanutkin, tämä paitsi kulkee väärällä puolen tietä, se on myös vielä ducatoakin pidempi.



Loppujen lopuksi oleme päässeet eteenpäin ihan hienosti. Ensimmäisenä päivänä emme juurikaan ajaneet; teimme pikaisen parkkerauksen paikalliselle ostarille lentokentän lähellä, täytimme jääkaapin ja suunnistimme Queenstowniin, keskustaa lähinnä olevaan karavaanariparkkiin. Saatoimme olla hieman hämmentyneitä vasemmanpuoleisesta liikenteestä koskapa käännyimme jostain väärin ja päädyimme näköalatasanteelle vievälle köysiradalle karavaanariparkin sijaan. Onneksi paikalla ei ollut juurikaan muita joten parkkeerasimme pötkylän pihaan ja ostimme liput yläilmoihin. Vietimme mukavan pällistelytuokion näköalatasantella, josta kaupunginkin hahmotti pareemmin; pieni, söpö jotenkin etäisesti kesäisen lapin ja itäsuomalaisen järvenrantakaupungin risteymä; päivä jatkuu pitkälle iltaan, kukat kukkivat herkästi kuin juhannuksena ikään ja satamassa on hurmaavia, vanhoja laivoja. Lehtipuissa on vaaleanvihreät lehdet. Olo on jokseenkin epätodellinen. Minä en vielä tajua, että olemme saapuneet keskelle "suomen juhannusta".



Emmekä me ensimmäisenä päivänä paljon muuta tahneetkään, kuin parkkeerasimme sitten lopulta vaunun parkkiin ja lähdimme etsimään illalispaikkaa. Olimme luntanneet opaskirjasta suositeltuja ravintoloita, mutta nitä etsiessämme päädyimme ihastelemaan näköaloja rantabulevardille. Siinä, ihan rannan tuntumassa nökötti uudenuutukainen Botswana Butchery, josta V oli lukenut hyviä arvosteluja. Ja sinne me sitten onneksemme päädyimme. Täytyy sanoa, että se on ollut ehkä toistaiseksi paras ravintola, johon olemme täällä kiwimaassa päätyneet.



Queenstonissa muuta mainitsemisen arvoista yleisen ihastuttavan ilmapiirin lisäksi on ehdottomasti loistavaa palvelua tarjonnut urheiluvaateliike R&R, josta haimme kiwityyliin sopivat sporttisandaalit, lukuisat merinovillaa myyvät liikkeet (osassa oli tosi tyylikkäitä ja lämpimiä merino-opossiminvillavaatteita) ja kaupungin parhaaksi nimetty Voodoo Cafe, jossa kävimme syömässä lounasleivät seuraavana päivänä ennen lähtöämme Dart riverille. Mutta se onkin ihan toinen tarina.

Muita huomioita ensimmäisestä päivästä:
- Internettiä ei ole, tai se maksaa suomalaisittain halpaan nettiin tottuneen mielestä liikaa
- 30+ aurinkorasva ei ole liioittelua
- leirintäalueilla tarvitaan kolikkoja (internettiin, pesukoineisiin ja jossain paikoissa suihkuihin yms..)
- matkapuhelinverkko on tai ei. Yleensä ei.
- Kivit ja niiden matkailuautot ovat hauskoja.

Päivä Hong Kongissa

Kun aloimme suunnitella tätä matkaamme maailman toiselle puolelle kävi nopeasti ilmeiseksi että joutuisimme pysähtymään Hong Kongissa vähintään kuutisen tuntia lentojen välissä. V on käynyt tässä entisessä brittiimperiumin liikekeskuksessa useammankin kerran aiemmin ja ehdotti, että pyrkisimme varaamaan päivän verran aikaa täällä pysähtymiseen.

Niinpä sitten varasimme huoneen Novotel hotelista Nathan roadilta ja totesimme, että jos ei muuta niin voisimme ainakin syödä hyvää ruokaa ja nukkua yhden yön sängyssä kahden piiitkän lennon välissä…

Ja todellakin, tämä ei ole missään määrin ollut niitä huonompia ideoita, joita olemme saaneet. Hotelli on paljon kivampi kuin osasin etukäteen edes odottaa ja itse asiassa koko Hongkong on valtavasta koostaan aika kotoisa. Luulen kyllä, että se johtuu eurooppalaisesta kädenjäljestä joka hassulla tavalla yhdistyy täällä vanhaan kiinalaiseen ja moderniin aasialaiseen. Hassuja kontrasteja syntyy, kun näkee bambusta ja sisalista tehdyt rakennustelineet huimaavan korkeiden pilvenpiirtäjien vieressä ja kalliiden luksusautojen vilistävän vanhojen pakujen seassa. Sekamelska on jollain tapaa kitch ja viehättävä samaan aikaan, eikä yllättäen lainkaan niin hengästyttävä kuin New Yorkissa. Itse asiassa, täällä on yllättäen paljon puhtaamman oloista kuin nykissä - myös ilmaa on jotenkin kevyempi hengittää.

Tosin, se että olemme täällä paikallista aikaa sunnuntaina varmasti rauhoittaa tätä muurahaispesää. Itse asiassa kun tallustelimme V:n kanssa pienessä kiireessä kohti lonely planetista bongaamaamme dim-sum mestaa, paikallisten rauhallinen lonsiminen neljän tai viidenkin hengen ryhmissä koko jalkakäytävän leveydeltä tuntui paikoitellen jopa vähän ahdistavalta. :)

Paikallinen palvelusväki kokoontuu perheleireihin katettujen käytävien alle piknikille... :)

Toinen hassu juttu on, että minäkin, tälläinen suomalaisittain täysin keskimittainen täti, olen päätäni pidempi muuta kaduilla vaeltavaa porukkaa.

Mitä siis tähän yhteen nyt jo aika loppuun kulutettuun päivään Hong Kongissa on saatu mahtumaan?

- Noh, ensinnäkin matka Airport Expressillä Hong Kong - saarelle, jonka jälkeen...

- Vaeltelua pilvenpiirtäjiä ihmetellen Peak Tramille, jolla matkattiin…

- Peakin Sky terassille jossa tuuli hullun lailla ja oli valitettavan paljon pilviä.

- Sitten pysähdyimme kahville ja hyvin amerikkalaiselle cookielle Pacific Coffee Companyyn jossa kauhuksemme tajusimme, että

- Dim Sum mesta, jonne ehdottomasti halusimme lähellä City Hallia menee kiinni tunnin päästä. Niinpä sitten sinkosimme Tramin kuljettamana hurjaa vauhtia takaisin alamäkeen kohti brunssia.

- Dim Sumien jälkeen matkasimme Star Ferryllä Hong Kongin salmen yli Tsim Sha Tsuihin josta vaelsimme

- kuuluisaa ostoskatua Nathan roadia ja sen sivukatuja koluten kohti Hotelliamme Novotelia.

- Sitten nautimme täysin siemauksin sellaisistakin sivistyksen mukanaan tuomista ylellisyyksistä kuten suihkusta, föönistä ja untuvatyynyistä ja otimme parin tunnin hyvin ansaitut unet.

- Unien jälkeen lähdettiinkin sitten Temple Streetin Night Marketille ja kello oli n. puoii seitsemän paikallista aikaa.

- Temple Streetin koluamisen ja ihmettelyn jälkeen kävimme vielä Ladie's Marketissa, jossa kylläkin hämäävästä nimestä huolimatta ihmettelimme V:n suosikkikameraliikkeessä linssejä kameraan. Emme kyllä ostaneet kuin linssisuojuksen.

- Sitten tutustuimme paikalliseen metroon, jolla huristelimme illallispaikaksemme valiutuneeseen Anthony Bourdainiinkin suuren vaikutuksen tehneeseen Under Bridge Spicy Crab houseen.

- Om nom nom.

- Kierimistä ratikalle ja takaisin hotelliin.

Ja tästä kaikesta riittäisi varmasti kertomista ja kuvailua enemmänkin, mutta jospa juttelen ruokajutut siellä minne ne kuuluvat ja tässä nyt rajoitun vain siihen, mikä oli jännää ja kivaa :)

Huomaa taustalla näkyvä kerrostalo, joka on ns. suorassa ;)

Ensinnäkin se Peak Tram, jolla pääsee Hong Kong saaren "huipulle" jota kutsutaan Peakiksi. Linjan rakentamista pidettiin aikoinaan täytenä hulluutena, sillä kyseinen "raitiovaunu" kulkee pahimmillaan kai jossain 20% kallistuvassa mäessä. Se näyttää hurjalta ja tuntuu vielä hurjemmalta kyydissä ollessa.

Ja kuin siinä, että vehje on ylipäätään liikkuu ylös ja alas ei olisi tarpeeksi, se pysähtyy useampaankin kertaan keskelle tiukkaa rinnettä rakennetuille asemille. Kallistus on niin hurja, että vaunun lattiaan on tehty aaltokuvio, jotta ihmiset voivat tulla sisään ja jäädä pois tiukoissa mäissä. Jostain syystä vaunu rakentamisensa jälkeen lopetti nopeasti Sedan Chair - eli kantotuolipisneksen. Noilla kanttuoleilla paikalliset olivat ladyja ja gentlemanneja näköalatasanteelle raahanneet, ennen trendikkään ja modernin Peak Tramin rakentamista :)

Star ferryt liikennöivät jatkuvasti Hong Kongin saaren ja mantereen välillä. Lauttoja on useita, mutta kaikissa niissä on vielä ripaus siirtomaa-ajan tunnelmaa. Kauniina päivänä satama-alueella pitäisi näkyä hurja määrä laivoja ja veneitä - salmi jonka ylitimme on V:n mukaan yksi maailman vilkkaimmin liikennöidyistä vesireiteistä.

Kauppapaikat olivat hämmentäviä; kojuissa oli vierekkäin miljoonien HKdollarien arvoisia timanttikoruja ja vieressä hämäriä pieniä elintarvikekioskeja, joista saattoi ostaa kuivattuja kaloja, siemeniä ja virvokkeita. Siellä kaikki erilaiset liikkeet olivat sulassa sovussa keskenään... :)

Nyt täytyy kuitenkin liikahtaa kohti kaupunkia, tänään aurinkokin näyttää kunnioittavan meitä läsnäolollaan ja n. klo 15 lähdemme jälleen lentoon - 11h Aucklandiin.

Vielä pari vinkkiä matkaajalle:

- Varaa mukaan pieniä seteleitä, junalippuautomaatit eivät huoli isoja seteleitä. Ne osaavat antaa vaihtorahaa vain kolikkoina

- Jätä matkatavarat lentokentän säilytykseen, vaikka se on suhteellisen kallista kentällä, n. 15 eur per päivä tälläisellä lyhyellä visiitillä on tosi kiva kun voi mennä pelkän repun kanssa.

- käyntikortit, avaimet, rahat - kaikki mitä paikalliset sinulle tarjoavat takaisin on kohteliasta ottaa vastaan molemmin käsin. Sitä on vaan hankalaa oppia yhtäkkiä.

- Night marketilla kuvaamisen kanssa pitää olla varovainen; osa myyjistä on sitä mieltä, että kun kuvaat - ostat.

Madeiran sateet eli pako Porto Santolle

Oppaat ovat varovaisia. Todella varovaisia. Ymmärtäähän sen, he ovat kuitenkin viime kädessä vastuussa turistilaumastaan. Kun kyselimme tiistaina harrastusmahdollisuuksista, toimistosta epäiltiin että Porto Santon risteilyt eivät vielä ala pitkään aikaan. Ja kun soitimme keskiviikkona, epäiltiin, että Porto santolle lähteminen ei varmaankaan olisi hyvä idea sateisen sään vuoksi. Mutta V oli päättänyt, etä Porto santolle mennään ja mentiinhän me. :) Liput varattiin netistä, vielä edellisenä iltana kuuden jälkeen kun Porto Santo Linesin toimisto oli jo mennyt kiinni. Vähän olin epäileväinen, että noinkohan bussi nyt tulee meitä hakemaan hotellilta ja laiva kulkee, kun olivat siellä Tjäreborgilla niin epäileväisiä koko projektista.

Mutta bussi tuli, 7:15 se oli hotellimme edessä ja kuljetti meidät laivalle ja me pääsimme Porto Santolle pakoon Madeiran sateita.

Porto Santolla meitä odotti pieni bussi, joka vei meidät satamasta saaren keskustaan. Matkalla bussikuski kertoi, että hän voi viedä meidät saaren ympäri kiertoajelulle joka kestää n. pari tuntia ja maksaa 12 eur per aikuinen. Lapset pääsevät ilmaiseksi. Koska sää ei vielä aamusta ollut mitenkään ihmeellisen aurinkoinen, päätimme jäädä bussiin ajelemaan läpi pienen saaren nähtävyydet.

Opas kertoili meille Porto Santosta: saarta kutsutaan kultaiseksi saareksi, koska vuoden aikana siellä on sadetta vain muutamana päivänä. Nyt tilanne on poikkeuksellinen, vettä on tullut kuukauden aikana enemmän kuin yleensä koko vuonna, joten maisema on vihreä. Yleensä kaikki kasvillisuus ja ruoho on kuivunut keltaiseksi ja saari hehkuu auringossa kultaisena.


Ennen portugalilaisten tuloa Porto Santolle saari oili olut täynnä lohikäärmepuita, joihin etenkin V oli kovin ihastunut. Portugalilaiset olivat tuoneet saarelle hevosia, lampaita ja kaneja jotka olivat syöneet saaren puhtaaksi hyvin nopeasti. siksi saarella ei juurikaan ole metsiä. Nykyinen hallitus on kuitenkin ottanut tavoitteekseen istuttaa miljoona puuta. Puita istutetaan vaikeaan maastoon käsin ja ensimmäisten elinvuosiensa ajaksi puut suojataan jäniksiltä vihreillä verkoilla. Eroosion estämisen kannalta kaktukset ovat saarella tärkeitä. Lisäksi niiden hedelmiä syödään tiettyyn aikaan vuodesta.


Bussimatkan aikana näimme myös Porto santon hiekkakiveä ja laavakiveä kauniina muodostelmina. Niiden väliin oli padottu makean veden altaita, jotta se vähäinen sadevesi, jota saarella tulee, saataisiin talteen. Koska vettä kuitenkin sataa niin todella vähän, saaren makea vesi tulee pääosin laitoksesta, joka tekee merivedestä makeaa vettä. Pysähdyimme myös pienessä yksityisessä “eläintarhassa” joka yleensä on tuontiveden ansiosta saaren ainoa “viheä keidas”. Vaikka en itse niin paljon häkkilinuista perustakaan, A nautti täysin siemauksin papukaijoista ja yritti saada niitä sanomaan “Hola” :)



Bussimatka oli ihan kiva, vaikka joissain kohdin olisi ollut ihan kivaa vielä nousta ulos bussista ottamaan kuvia tai jäädä vaikka pienelle vaellukselle luontoa ihmettelemään. Ehkä suurin anti koko turneesta oli, että ensi kerralla tiedän ainakin mitä olisi ollut mukavaa porto santolla tehdä :) Näin sateiseen aikaan ei olisi ollut ollenkaan huono idea ottaa mukaan hammasharja ja vaihtovaatesetti ja jäädä ihan yöksi Porto Santolle, vaeltaa ensimmäinen päivä rannalla ja suunnata vaikka toisena päivänä, ennen poistumista vielä eväiden kanssa saaren luontopoluille. Kaupungilla päivän viettänyt suomalaispariskunta kehui saaren kiireetöntä ja rentoa ilmapiiriä. Matkaoppaassamme sanottiinkin, että Madeiralaiset kutsuvat monesti Porto Santolaisia profeetoiksi, koska heidän mielestään Porto Santolla ollaan huonoja tekemään työtä ja tarttumaan toimeen :) Oivalinen lomakohde stressittömään valteleuun, nautiskeluun ja lomailuun. Saarelta löytyy muuten myös golfkenttä, jonka hyvä pelaaja voi läpäistä n. 5h.


Mondo - matkaoppaamme oli myös kehunut saaren eteläkärjessä Ponta da Calhetassa sijaitsevaa ravintolaa. Olimme alunperin ajatelleet päivän agendaksi lähinnä saaren kuuluisalla hiekkarannalla kävelyä ja simpukoiden kuorien poimintaa ja tässä ravintolasa vierailua. Kun sääkin alkoi kirkastua päätimme jäädä kiertobussimme kyydistä pois calhetassa, käydä syömässä ja jatkaa sitten matkaa takaisin keskustaan pitkin rantaa. tämä oli ihan oivallinen valinta: Me kuvasimme hurjan määrän aaltoja, hiekkakiveä ja rannalle ajautuneita Portugalin sotalaivoja (polttava meduusalaji). Onneksi V sanoi, ettei niihin saa koskea. Olin juuri ihmettelemässä mikä ihme tuo rannalle ajautunut omituinen, muovisen näköinen “esine” on. Meduusahan se. Kuulemma isoimmat noista voivat vedessä polttaa niin pahasti, että edessä on todennäköisesti sairaalareissu.



Jossain vaiheessa otimme kaikki kengät pois ja annoimme aaltojen kutitella varpaita. Matkaa Calhetasta takaisin keskustaan oli 6 km ja käytimme sen talsimiseen kolmisen tuntia - bussikuski sanoi, että matkan taittaisi hitaasti 2h:n mutta hänpä ei tuntenut meitä! :) Meneehän siinä aikaa kun pysähtyy tutkimaan jokaisen kiven, kepin, pullon ja narunpätkän mitä aallot ovat rantaan heittäneet. Mutta ei meillä ollut kiire. Aikaakin jäi vielä tunti ennen bussin paluuta laivalle. Ja kun meitä oli niin vähän, meitä olisi varmasti osattu kaivata jos olisimme myöhässä olleet.


Siinä rantaa tallustellessa ja isomman aallon nostaessa veden polveen asti juoksimme vaahtopäitä pakoon kiljuen. Loman teema parempaa kuin Espoossa oli ainakin tämän päivän osalta saavutettu. Ja kyllä, aurinko paistoi lähes koko kävelyn ajan. Ihan lopussa pilvet löysivättiensä Porto santon taivaalle ja saimme niskaamme pari tihkusadepisaraa. Bussin saapumista odottelimme rantabaarissa nauttien rantakävelyn jälkeen virkistävät juomat ja kuivatellen hiekkaisia varpaitamme.

Porto Santon bussikuskilta saimme vinkkejä siitä, mitkä tiet Madeiralla olisivat jo ajokelpoisia. Hänen vanhempansa asuvat Madeiralla ja kuulemma pohjoispuolelle pääsee jo Machicon ja Santanan kautta ajamalla. Harkitsimme jo, että voisimme napata vuokra-auton alle perjantaina ja lähteä kiertämään saarta, kohti Porto Monizia. Joka-aamuisesta maitohappobakteereiden pakkosyötöstä huolimatta A kuitenkin on onnistunut nappaamaan jostain vatsapöpn ja luulen, että tänään tulee loman virallinen lepopäivä, jolloin A syö lähinnä varovaisesti paikallista kaurapuuroa tasi vastaavaa ja katsotaan, jos iltapäivällä sitten. Lapsen olosta nyt riippuen. Lääkärikin on varmuuden vuoksi tulossa tarkistamaan muksun olotilaa. Ehkä se siitä siis. Harmittaa vaan tietysti pienen matkaajan puolesta, ulkona näyttää olevan ihan kaunis ja aurinkoinen sää. Onneksi eilen oli Hyvä Päivä.

Retki Porto Santolle päättyi bussikuljetukseen takaisin hotellille. Kello oli varmaan n. 8:45 kun pääsimme takaisin hotelliin. Mietimme laivalla, mitä teemme ruokailun kanssa. Koska hotellin aamupala alkoi vasta 7:30 ja lähdimme matkaan jo ennen sitä kokeilimme Porto Santo linesin aamupalaa. Se oli eräänlainen merkkipaalu kauheudessa.

Olimme kuitenkin kävelleet suurimman osan päivästä, saarella syödystä lounaasta alkoi olla jo aikaa ja nälkä aikamoinen. Vaikka luottamuksemme Porto Santo Linesin kykyyn tarjoilla ruokaa oli heikoakin heikompi tuumasimme, että meidän opn pakko kokeilla onneamme ravintolan Pizzojen kanssa. A ei tulisi jaksamaan mitään yhdeksän aikaan tapahtuvaa illallista rantaan palattuamme. Pizzat ovat täällä valtavia. Tai ei kooltaan sinänsä, mutta täytettä on paljon. Ihan valtavasti tarkemmin sanottuna. Ostimme kolme pizzaa ja meille olisi hyvin riittänyt puolitoista. Pizzat eivät olleet pahoja, muistuttivat kotona suomessa tehtäviä pizzoja joissa on kolme tai neljä keraa niin paljon täytettä kuin pizzerioissa. Kalliitakin ne olivat: 12 eur per kappale.



Eli: jos menette Porto Santolle, kannattanee varautua eväillä aamupalan suhteen, aamupalaa oi hyvin nauttia laivan kannella meren kaunista akvamariinin väriä katsellen. Kun pääsette lounasaikaan kannattaa syödä jossain Porto Santolla ja jos mukana on muksuja, sen verran pysähtyä kaupungilla ennen paluumatkaa, että saa mukaansa laivalle jotain iltapalaksi kelpaavaa. Tai sitten kokeilla onneaan ravintolassa. Mutta huom. kolme pizzaa riittää kuudelle ja varokaa sieniä: ne ovat 100% varmuudella purkkiherkkusieniä. ja vielä pahoja sellaisia. Espresso sen sijaan oli halpaa ja hyvää, 80 snt kuppi.

Mutta kohta katsomaan jos löytäisimme jotain lounaaksi kelpaavaa ruokaa ja tarkistamaan sään, eiliset sateet vältimme paollamme Porto Santolle, tänään näyttäisi puolipilviseltä. Huominen Monitzin retki on oppaamme Johannan mukaan kuitenkin peruttu kun on luvattu sateista, eli tarkkaillaan tilannetta ja katsotaan mitä huomiselle keksitään. Tänään levätään.

Madeira - asennekysymys

Oikeastaan kaikkein vaikeinta on päättäminen. Sen jälkeen kun päätös on tehty, eteneminen on helppoa. Oikeastaan se on asennekysymys. Kun tietää, että kaikki ei ehkä ole niinkuin alunperin ajatteli, mutta varmaan kuitenkin mielenkiintoisempaa kuin yli metrisen hangen tuijottaminen Espoossa -12 asteen pakkasessa surren pilalle mennyttä lomaa. Ja koska muitakaan matkoja ei ollut enää saatavilla, me lähdimme Madeiralle. Mieluummin mutaisia levada - kävelyjä 20 plusasteen puolipilvisessä säässä kuin satunnaisia lumitöitä pakkasessa.

Kun laskeuduimme Madeiralle yllätys oli positiivinen: joka paikassa ei ollutkaan itkua, romuttuneita autoja ja mutaa, vaan puut seisoivat paikoillaan, kukkaset kukkivat teiden varsilla ja vuoren rinteiden talot hehkuivat valkoisina, keltaisina ja vaaleanpunaisina pilvien lomasta pilkahtelevan auringon valossa. Ehkä tämä ei ollutkaan huono päätös millään skaalalla? Aurinkokin kutitteli mukavasti suomalaista neneänpäätä ja yhtä auringossa kirmaavaa pellavapäätä.

Matkustuspäätökseen vaikutti vaihtoehtojen puutteen lisäksi matkatoimistosta sunnuntaina tullut viesti, että ainakin Lidon alue, missä hotellimme sijaitsi olisi ihan kunnossa, kuten suurin osa muuta saarta. Mutavyöryjen tuhot rajoittuivat matkatoimiston mukaan lähinnä Funcalin keskustaan. Tuumasimme, että voisimme ehkä yrittää vuokrata paikan päällä auton ja lähteä saaren pohjoisosaan kyliin ihmettelemään maailman menoa. Tämä osoittautui kyllä paikan päällä toiveajatteluksi. Matkatoimiston viesti ei ihan tarkalleen pitänyt paikkaansa, koska vyöryt ovat tuhonneet myös useampia turistikohteita ja sulkeneet teitä.

Jos lomaa varatessasi olit ajatellut, että vietät aikaasi lähinnä Funcalissa, tämä todennäköisesti olisi suurensuuri pettymys. Mutta meille, jotka olimme muutenkin ajatelleet elää vähän sen mukaan kuin sattuu huvittamaan ja paeta lunta, tieto Funcalin sulkemisesta ei nyt saanut meitä mitenkään hyppimään tasajalkaa kiukusta. Mutta kieltämättä hieman harmittaa, että täällä on loppujen lopuksi aika vähän mitä voi tehdä ellet sitten halua kulkea yhdessä muiden suomalaisten turistien kanssa matkatoimistosi järjestämissä Madeiralaisissa illoissa ja muissa riennoissa, joita järjestetään n. 1 per päivä.

Tilanne ei välttämättä jatku hirveän pitkään. Portuganlin armeija on auttamassa raivaustöissä ja kaikki kynnelle kykenevä kalusto on ohjattu Funcalin keskustaan apuihin. Paikallisilla on kova halu saada kaikki takaisin normaaliksi. Vain puolitangossa heiluvat liput muistuttavat viime lauantain mutavyöryjen surullisista tapahtumista.

Turistin kannalta tietysti kaikki mahdolliset varasuunnitelmatkin menevät uusiksi näinä ensimmäisinä päivinä. Tjäreborgin opas yritti parhaansa olla sanomatta, että juuri mikään ei onnistu. Ehkä suorastan jopa rasittavuuteen asti. kun vihdoin saimme jotenkin oppaasta irti mitä täällä ylipäätään voi tehdä lopputulos oli su urin piirtein tämä: kasvitieteelliseen- ja orkideapuutarhaan pääsee. Ja hotellilla voi käydä Spassa. Siinäpä se oikeastaan.

Vaikka suurimmat vahingot epäilemättä olivat Funcalin alueella, muuhunkaan osaan saarta ei turisteja mielellään vielä päästetä. Tiet ovat poikki monin paikoin ja vaikka niitä kunnostetaan jatkuvasti, nähtävyydet aukeavat vähitellen, pitkin viikkoa. Paikalliset uutiset näyttävät kuvaa Funcalista: vaikka virallinen viesti on, että sinne voisi päästä päivän-parin kuluttua, tuhot näyttävät liikkeissä, ravintoloissa ja kaupoissa niin valtavilta, ettei hyllyjä täytetä uudelleen ihan hetkessä. Toisaalta, onhan täällä paljon muuta nähtävää, jos tiet saadaan kuntoon ja täällä pääsee liikkumaan paikasta toiseen.

Monet bussilinjat lähtevät Funcalista, joten suurimpaan osaan nähtävyyksiä ei vielä ole mitään selkeitä bussireittejä. Takseja on kuitenkin saatavilla hyvin ja niiden avulla (niihin muutamiin) avoinna oleviin paikkoihin pääsee ihan tehokkasti. Ensmmäisenä päivänä suuntasimme nokkamme sitten kohti sitä kasvitieteellistä puuatrhaa, jonne taksikuski lopulta (vähän manailtuaan ja törmättyään pari kertaa suljettuun katuun) sai meidät toimitettua. Matka maksoi harhailusta huolimatta sen kiinteän 18 e ur yhteen suuntaan. Nämä olivat ilmeisesti valtion vahvistamia kiinteitä taksoja, ainakin meille esiteltiin laminoitua hinnastoa asiasta.

Puutarhassa oli ihan mukavaa kierrellä: aurinko paistoi ja istutukset olivat lähes täysin paikoillaan. Köysirata Funcaliin ja Monteen oli luonnollisesti poissa käytöstä. Onneksi sää suosi.

Tälläiselle ruokaharrastajalle oli tietysti jossain määrin takaisku, että suurin osa etukäteen kehutuista ravintoloista on nimenomaan Funcalissa. Mutta: yllätysten yllätys. Hieman sekavalta, anteeksipyytävältä ja poliittisessa korrektiudessaan melkein solmuun menneeltä vaikuttanut oppaamme osasi neuvoa meille toistaiseksi aivan loistaviksi osoittautuneita ruokapaikkoja täällä Lidossa, ihan kävelyetäisyydellä hotellista. Niistä laitan juttua lisää tuolla ruokapuolella.

Tälle päivälle saimme varattua perhekelpoisen puolen päivän Levada - kävelyn. Levadat ovat siis Madeiralle rakennettuja kastelukanavia, joiden reunoja kiertävät polut. Reittejä on eri mittaisia: tällainen puolen päivän lapsikelpoinen reitti oli n. 8 km. Ihan sopivan haastavaa meille. Sekin tosin suuntautui toiseen kohteeseen kuin oli alun perin tarkoitus, koska alkuperäiselle reitille oli kaatunut puita, eikä niitä ollut vielä ehditty raivata pois. Pienestä tihkusateesta huolimatta reitti oli kyllä ihan oikeasti mukava elämys. Pilvinen sää ei haitannut, kuuma tuli silti. Paikoitellen polku oli hieman mutainen, mutta reittiä kunnostettiin koko ajan eikä pieni muta nyt suomalaisiin pururatoihin ja marjametsiin tottuneelle ollut mitenkään ylitsepääsemätöntä. Näköalat olivat joka tapauksessa mahtavat ja ryhmäkin sopivan pieni. Eli: Tilanne on ihan hyvä, mutta vaihtoehtoja rajoitetusti.

Seuraavana listalla olisi tekemisen suhteen Porto Santolle risteily. Saapa nähdä milloin niille pääsee: toistaiseksi sää on ollut epävakainen ja satama suljettu. Valaiden tähyilyristeilyäkin vähän toivoimme, mutta tuulisen sään takia niitä ei kai järjestetä ennen maanantaita, jolloin me jo lähdemme pois.

Hotellissa ei ole nettiä (tai on, mutta hirveään hintaan), joten sääkarttoja tähyilläksemme lähdemme kohta alakertaan, kauppakeskuksessa olevaan pieneen internet - toimistoon jossa netti on siedettävämmissä hinnoissa: 20 min maksaa euron ja kun hinnassa ei ole porrastukisia, tunti 3 eur. Rannan tuntumassa olisi ilmeisesti joitain ilmaisiakin wlan - spotteja, jos uimalat olisivat auki. Mutta tämä on lähellä. Ehkä saan jopa tämän jutun postattua. I hope.

Tilanne ei siis ole huono, kunhan sopeutuu ajatukeen, että ihan kaikkea ei pääse tekemään. Tänään kuulimme Levada - retken kuljettajalta että ilmeisesti teitä saaren länsiosiin olisi saatu auki. Katsellaan, miten tilanne edistyy.

Kirjahyllyni mukaan, minä...

Kirjeitä Keittiöstä blogin Pinealta tämän bongasin. Ajatuksena käydä läpi kirjahylly ja vastata kysymyksiin kirjojen nimillä.

Pidin ajatuksesta ja selailin hyllyä läpi. Löysin jopa muutaman kirjan, jotka olin unohtanut ostaneeni. Osa kirjoista joita käytin on minulle rakkaita, osa vasta to-do - listalla (ja joo, Odysseus on edelleen jossain puolivälin tietämillä... ).

Kuolemiskohdan koin vaikeaksi - emmää ny vielä halua ylipäätään kuolla:) Vahva vaihtoehto siihen kohtaan oli veljeni leijonanmieli (Lindgren). Mutta se ei otsikoltaan sopinut vastaukseksi. Ylipäätään jäin ehkä miettimään välillä liikaakin itse kirjaa ja sen sisältöä suhteessa vastaukseen. Toisaalta en halunnut myöskään käyttää samaa kirjailijaa kahdesti, eli loin itselleni omia, näkymättömiä lisäsäääntöjä. :) Wilde, Woolf, Brink ja Naipaul olivat kieltämättä niitä, joilta olisi voinut löytyä muitakin vahvoja kandidaatteja. Mutta eteenpäin, sanoi mummo lumessa.

Siispä minä:

1. Oletko mies vai nainen?

Orlando, (Virginia Woolf)


2. Kuvaile itseäsi.

A Woman of No Importance (Oscar Wilde)

3. Kuinka voit?

Slow (Carl Honoré)

4. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi.

The well of lost plots (Jasper Fforde)

5. Mihin haluaisit matkustaa?

Saapumisen arvoitus (V. S. Naipaul)

6. Kuvaile parasta ystävääsi.

Bridget Jones - The edge of reason (Helen Fielding)

7. Mikä on lempivärisi?

Musta tulppaani (Alexandre Dumas)

8. Millainen sää on nyt?

Myrskyinen hiljaisuus (Andre Brink)
9. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika?

Breaking Dawn (Stephenie Meyer)

10. Jos elämäsi olisi tv-ohjelma, mikä sen nimi olisi?

Don't try this at home (Kimberly Witherspoon and Andrew Friedman)

11. Mitä elämä sinulle merkitsee?
Odysseus (James Joyce)

12. Millainen parisuhteesi on?

First Light (Richard Preston)

13. Mitä pelkäät?

The Painted Bird (Jerzy Kosinski)

14. Päivän mietelause?

Muumilaakson marraskuu (Tove Jansson)

15. Minkä neuvon haluaisit antaa?

Olet ainutkertainen (Ludwig Askenazyn)

16. Miten haluaisit kuolla?

Intohimon karma (Lafcadio Hearn)

17. Mottosi?

What Ho! (P.G. Wodehouse)